Raju väite IL:ssä – tuhosiko Kerttu Niskanen MM-kisansa katastrofaalisella virheellä?

Hiihtäjä Kerttu Niskanen laittoi kaiken peliin onnistuakseen 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa hiihdon MM-kisoissa.
Vahva panostus tarkoitti sitä, että Niskanen ei ollut mukana sunnuntain yhdistelmäkisassa. Hän halusi olevansa täydessä vedossa perinteisen kympillä tiistaina.
Tulos kisassa ei kuitenkaan mairitellut. Niskanen taipui vasta yhdeksänneksi. Iltalehden hiihtoasiantuntija Reijo Jylhä linjasi, että yhdistelmäkisan väliin jättäminen saattoi olla merkittävä virhe.
– Oliko hiihtämisen tunne huonoa, kun edellisestä kilpailusta oli yli kaksi viikkoa? Voi olla, että tuli myös kohtalaista paineenkeräämistä, kun ei ennen päämatkaa ollut starttia alla, paalutti Jylhä IL:lle.
Jylhä otti esille myös sen, että Niskanen kilpaili ja harjoitteli pitkään tammi–helmikuussa korkeassa ilmanalassa.
– Paluu korkealta merenpinnan tasolle ja kunnon löytäminen voi olla haastava yhdistelmä, vaikka sitä on tehty monesti aiemmin. Kerrat ovat erilaisia. Voi olla, että hermosto ei ole herännyt riittävän hyvin merenpinnan tasolla hiihdettävään vauhtiin.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Podcast: Kari-Pekka Kyrö kuuluu suomalaisurheilun Hall of Fameen!
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun