Sami Jauhojärvi antoi palaa – brutaalin rehellistä tekstiä Suomen hiihtotähdestä

Hiihdon maailmancup-kausi päättyy tällä viikolla. Vuorossa on Otepään sprintit ja Salpausselän kisat.
Osa suomalaisista hiihtäjistä on jo päättänyt kautensa. Yksi heistä on Krista Pärmäkoski, joka taisteli seitsemänneksi Holmenkollenin maailmancupin vapaan kympillä.
Pärmäkoski lähtee nyt kuntouttamaan lonkankoukistajassa olevaa vammaa. Hän tähtää vahvasti ensi kauteen.
Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi puhui sunnuntaina Pärmäkosken tilanteesta. Olympiavoittaja teki selväksi, että nyt on isojen ratkaisujen aika.
– Niin kuin itsekin sanoi tuossa haastattelussa, että jotain pitää muuttaa ensi kaudelle. Viime kaudella tuli se maailmancupin osakilpailuvoitto ja muutamia muitakin hyviä suorituksia. Nyt tällä kaudella parhaaksi suoritukseksi jäi se Davosin nelossija joulukuussa. Näitä sijoituksia kymmenen joukossa on paljon, mutta ei kuitenkaan ole realistisesti taistelemassa palkintopallipaikoista.
– Se on selkeä signaali siitä, että jotakin harjoittelussa pitää muuttaa. Niiden ei tarvitse olla isoja muutoksia. Voi olla vaikka pieniä muutoksia rytmitykseen tai nyt jo viime kaudella Pärmäkoski otti selkeästi itse enemmän vastuuta harjoituksiensa läpiviemiseen. Jotakin yksittäisiä viikkorytmityksen muutoksia tai hakea uutta impulssia sinne. Esimerkiksi voi lähteä vaikka tutkimaan, että mitä ruotsalaiset tekevät, pohti ”Musti” Viaplaylla.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Seiväshyppääjä Elina Lampela kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa