Suomen hiihtotähti avautui alatyylisesti MM-kisoissa – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi

Johanna Matintalon kausi ei ole mennyt naisen toiveiden mukaisesti. Hän aloitti kuitenkin omalta osaltaan hiihdon MM-kisat hienosti kymmenennellä sijalla perinteisen kympin kisassa.
Matintalo on siis kärsinyt valitettavista terveysmurheista. Vielä vuosi sitten toivottiin, että nainen on ottaisi tänä vuonna kehitysloikan kohti lajin huippua.
Matintalo kirjoitti Instagramissa tunnoistaan kisan jälkeen. Hän muistutti tosiasioista.
– Top10 never felt this good (suomeksi ”top 10 ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä”), aloitti Matintalo.
– Kauden paras ja arvokisojen paras sijoitus tänään. Ei sellainen tulos mistä harjoituskaudella haaveilin. Kisakaudella on kuitenkin ollut paskaa enemmän kuin laki sallii, joten tämän tasoinen onnistuminen tähän paikkaan tuntuu erityisen hyvältä.
– Kiitos kaikille, jotka on tsempannut ja uskonut muhun silloinkin kun itsellä on meinannut usko loppua.
Matintalolle tuli paljon tsemppiviestejä päivitykseen. Sellaisia tarjoilivat esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder.
– Hyvä Johanna!! kirjoitti Mäkäräinen.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen