Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
Johannes Kläbo on Norjan hiihdon suurin tähti. Uransa jo lopettanut Petter Northug on kuitenkin edelleen erittäin valovoimainen hiihtopersoona.
Northug on aina osannut mediapelin. Hän on nauttinut siitä myös oman urheilu-uransa jälkeen. Northug on tällä kaudella myös kilpaillut. Hän on myös väittänyt julkisesti haluavansa kilpailla Itävallan väreissä ensi vuoden olympialaisissa.
Itävallan miesten hiihdon ykköstähti Mika Vermeulen ei Northugin puheisiin usko. Häneltä kysyttiin Atemlos-sivuston haastattelussa, uskooko hän Northugin kilpailevan Itävallan joukkueessa. Vastaus oli selvä.
– En. En, koska liitto ei halua sitä, ei koska Alois Stadlober, entinen hiihtäjä, ei halua sitä, eikä sen vuoksi, että minä en halua sitä. Syy on yksinkertainen: Northug on aina puhunut paljon, mutta hänen viimeisimmät saavutuksensa ovat Falunista vuodelta 2015. Hän ei ole tosissaan siirron suhteen. Häntä kiinnostaa lähinnä huhujen tuoma mediahuomio, paalutti Vermeulen.
Ruotsin hiihtoveteraani Calle Halfvarsson oli samoilla linjoilla, kun hän puhui asiasta Nettavisenille.
– Mitä tulee maan vaihtamisesta puhumiseen, pitäisi hänen (Northug) vain lakata. Tuntuu, että hän ”yrittää keksiä jotain” uransa päätyttyä. Keskity johonkin muuhun, etsi jotain muuta hauskaa, sanoi Halfvarsson.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Joonas Rinne paljasti ruotsalaisten juonen – mutta Suomi vei silti voiton
- IL: Nooralotta Neziri avasi rajun muutoksen – ura piti päättää jo tänä vuonna
- Nora Lindahl räväytti hurjan Suomen ennätyksen – aika nousi maailman kärkeen
- Lotta Haralan ura päättyi rajusti – nyt hän avautuu tunteistaan sunnuntailta
- Huuhkajat-tähden uralla yllätyskäänteitä: katsomoon ja seura vaihtoon!
- Näkökulma: Alisa Vainio kuulutettiin jo Vuoden urheilijaksi, mutta unohtuiko yksi nimi?
- Ruotsin tähti joutui erikoiseen tilanteeseen – suomalainen tyttöystävä vastapuolella
- Ylen juontaja ei sulattanut suomalaisjuoksijan kohtaloa: ”Nämä ei ole mitkään Hippo-kisat”
- Otto Virtanen pääsi takaportista US Openiin – edessä hurja haaste
- Hiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, pisteet
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus