Ylen suosikkitoimittaja Laura Arffman lausui IL:lle paljonpuhuvat sanat erostaan
Ylen suosikkitoimittaja Laura Arffman on eronnut pitkäaikaisesta puolisostaan Anssi Pentsisestä, kertoo Iltalehti. Nainen vahvisti asian lehdelle.
Pentsinen on muuttanut pariskunnan yhteisestä kodista. Hän lähti helmi-maaliskuussa, kun Arffman urakoi Norjassa hiihdon MM-kisoissa Ylen toimittajana.
– Kauhean iso šokki. En olisi tätä halunnut. Olisin ollut valmis tekemään kaikkeni säilyttääkseni perheeni, Arffman kommentoi Iltalehdelle.
IL:n toimittaja tiedusteli Arffmanilta, liittyykö suhteeseen kolmatta osapuolta. Vastauksesta voi halutessaan lukea paljon rivien välistä.
– Sitä voi kysellä Anssilta, kuittasi Arffman IL:lle.
Arffman teki uutisen tultua julki myös Instagram-päivityksen aiheesta. Hän teki siinäkin selväksi, että olisi halunnut yrittää jatkaa.
– Elämäni kymmenen parasta vuotta. En olisi koskaan uskonut, että tämä päivä koittaa. Alkuvuodesta ajettiin täysillä päin seinää enkä tiedä miten tästä itseni kasaan. Olisin ollut valmis tekemään meidän eteen enemmän. En olisi halunnut tätä vielä julkisuuteen, mutta media päätti sen puolestani. Toivon, että saadaan lasten kanssa käsitellä asiaa rauhassa ja asiat selviäisi parhain päin. Isoin kiitos menee kaikille ystäville ja läheisille. Olette korvaamattomia, kirjoitti Arffman.
LUE MYÖS
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys