Antti Tuiskun suojatilta ikävä paljastus

Antti Tuiskun perustama AT Ski Team oli yksi hiihtokauden 2024–2025 suurista voittajista kansallisesti. Se voitti esimerkiksi Suomen Cupin naisten viesticupin.
Yksi joukkueen onnistujista oli Emmi Lämsä, vaikka hän joutuikin pettymään Taivalkosken SM-kisojen sekuntipelissä. Lämsä on nyt laittanut kauttaan pakettiin Instagramissa.
– Huhheijaa, henkistä kanttia on tällä kaudella koeteltu kunnolla. Vaikka tiiminä saatiin upeita saavutuksia aikaan, jäi omista henkilökohtaisista kisoista paljon hampaankoloon. Lähtökohdat kauteen oli hyvin erilaiset, johtuen olkapään operaatiosta. Kuitenkin käden kuntoutus eteni paremmin kuin ajateltiin ja sitä myöten odotukset talvelle olivat korkealla. Menetetyt FIS-pisteet ja takarivin lähtöpaikat yhteislähtökisoissa tekivät mahdollisuuksista menestykseen erittäin haastavat ja en onnistunut nousemaan riittävästi, vaikka kaikkeni yritin.
– Ensimmäinen väliaikalähtöinen vapaan kilpailuni käytiin kauden viimeisenä viikonloppuna Taivalkoskella, jossa oli mahdollisuus kolmeen mitaliin, mutta sekunnit, lähtöpaikka ja tuuri, eivät olleet omalla puolella ja kotiin sai palata karvas maku suussa. Oma kauden päätähtäin oli Trondheimissa mutta koen, että mahdollisuutta oman kunnon osoittamiselle ei annettu.
Lämsä kertoi päivityksessään, että SM-kisoja varjosti hänen osaltaan ikävä asia.
– Oman rakkaan vaarin, oman esikuvan, poismeno juuri kisakauden kynnyksellä ei tehnyt kaudesta helppoa. Kuitenkin uskon, että niitä hyviä suorituksia, joita sain kaudella aikaan, katseli vaari ylpeänä pilven reunalta.
– Kiitos kaudesta 24/25! Jatketaan samalla palolla ja intohimolla ensi kauteen, päätti myös AT Ski Teamia kiitellyt Lämsä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hiihtotähdellä lähti lapasesta MM-kisojen jälkeen – viina virtasi
- Tapaus Kerttu Niskanen – nyt selvisi totuus
- Suomen juoksusensaatio lähti etelän lämpöön – ”Ensimmäinen bikinikuva julkaistu”
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Annimari Korte teki täysin uuden aluevaltauksen – näin siinä sitten kävi
- Wilma Murron leiristä vaiettiin Ylelle – sitten brutaali totuus paljastui tunteja myöhemmin
- Suomalainen yleisurheilutähti kohtasi suuren surun – ”Kunnes taas tavataan”
- Hiihtotähti ei halua maajoukkueeseen – syyt siihen ovat selvät
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Sukset naulaan – Suomen maajoukkueurheilija teki rajun ratkaisun: ”En halua elää sellaista elämää”
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Dorothea Wiererin rantakunto kääntää katseita – ”48 tuntia aurinkoa”
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Wilma Murron leiristä vaiettiin Ylelle – sitten brutaali totuus paljastui tunteja myöhemmin
- Suomalainen yleisurheilutähti kohtasi suuren surun – ”Kunnes taas tavataan”
- Eiköhän se ollut siinä – Suomen ampumahiihtotähti veti johtopäätöksensä
- Annimari Korte teki täysin uuden aluevaltauksen – näin siinä sitten kävi
- Hiihtotähti ei halua maajoukkueeseen – syyt siihen ovat selvät