Matti Nykäsen entinen kilpakumppani avasi nyt suunsa
Mäkihyppykauden päätöstä varjosti Norjan mäkipukuskandaali. Norjalaisten vedätys paljastui Trondheimin MM-kisoissa.
Matti Nykäsen entinen kilpakumppani Roger Ruud on nyt avannut suunsa aiheesta. Hän kommentoi kohua Dagbladetille. Hän ei lähtenyt antamaan suuria tuomioita norjalaisille mäkihyppääjille, mutta piti asiaa ongelmana.
– Tämä on pieni juttu. Ainakin niille meistä, jotka ovat seuranneet mäkihyppyä vuosia. Mutta hyvä, että asia nousi nyt esille. Nyt voidaan puhdistaa laji kerralla kunnolla. Kun näkee mäkihypyn säännöt, on mahdotonta edes lukea niitä. Se on niin hirveää.
– On selvää, että kansainvälinen hiihtoliitto FIS on kaivannut itselleen syvemmän ja syvemmän kuopan. Siellä he nyt ovat. On luotu uusia sääntöjä, jotta voidaan päästä eroon yhdestä ongelmasta. Sen sijaan on syntynyt kaksi uutta ongelmaa. Näin käy, kun luodaan sääntöjä sääntöjen päälle. Tämä on tilanne nyt. Mäkihypyn on tehtävä kokonaan uudet säännöt, ja sen on tapahduttava nyt, paalutti Ruud.
Ruud teki myös selväksi, että norjalaisten saama kritiikki on kohtuutonta, koska myös muiden maiden hyppääjät syyllistävät samanlaiseen toimintaan – ja kaikki tietävät sen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”