Lempi leiskuu: Hiihdon maailmantähti näyttävissä rantakuvissa
Hiihdon kärkinimiin kuuluva Katharina Hennig ilmoitti hiljattain menneensä naimisiin.
Hennig ja pitkäaikainen kumppani Christian Dotzler sanoivat tahdon toisilleen 19. huhtikuuta. Kaksikolle sateli onnitteluita sosiaalisessa mediassa.
Pariskunta on ehtinyt myös häämatkalle. Hennig on julkaissut kuvia lomalta myös Instagramin puolella.
Nuoripari poseerasi esimerkiksi näyttävissä rantakuvissa. Lomakohteeksi oli valikoitunut Malediivit.
28-vuotiaan hiihtäjän koko nimi on jatkossa Katharina Hennig-Dotzler. Vielä ei ole tietoa, käyttääkö hän tuota nimeä myös hiihtomaailmassa.
Hennig on voittanut urallaan jo esimerkiksi olympiakultaa, olympiahopeaa ja kaksi MM-mitalia.
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää kuvia.
>
Kuvat tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää kuvia.
LUE MYÖS
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen