Viivi Lehikoinen teki paluun – myönsi kisan jälkeen karun totuuden
Suomalainen aituri Viivi Lehikoinen on aloittanut kesäkautensa. Hän on kuitenkin tehnyt sen hieman erilaisella tavalla.
Lehikoinen on nähty 300, 150 metrin ja nyt myös sadan metrin sileän matkoilla. Hän kilpaili sunnuntaina Helsingissä 100 metrillä ja juoksi ajan 11,95.
Lehikoinen on puhunut avoimesti viime aikojen terveysmurheistaan. Nyt hän yritti nauttia olostaan.
– Hassunhauska 100m… Ensimmäiset kisat kymmeneen kuukauteen jee! Odotin ehkä, että kisa olis saanut enemmän aikaan jaloissa, mutta rentous (mitä ollaan treeneissä vähän saatu esiin viime viikkoina) oli vielä aika kaukana.
– Mutta mulle oli jo ihan super olla viivalla! En oo koskaan tykännyt kisata, jos tunnen, että oon jotenkin keskeneräinen tai en 100% kunnossa, koska se asema on jotenkin paljon haavoittuvaisempi. Silloin kaikki muutkin näkee myös sen, ettet oo täydellinen, ja onhan sitä vaikea hyväksyä, ettei kaikkea osaa!
Lehikoinen ei kuitenkaan tässä vaiheessa osannut sanoa, milloin hänet nähdään aidatuilla matkoilla.
– Kisakalenterista muuten en osaa vielä hirveästi sanoa. Aidat juoksen, kun olen siihen valmis ja suurin osa palasista on loksahtanut kohdalleen, selvitti Lehikoinen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa