Kilpasisko sanoi IL:lle selvät sanat Lotta Haralasta
Naisten 100 metrin aidat oli yksi päälajeista tiistaina Turun Paavo Nurmi Gamesissa. Sveitsin Ditaji Kambundji tykitti voittoon kovalla ajalla 12,66.
Suomalaisista finaaliin ylsivät Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske. He painelivat kauden parhaansa 12,89 ja 12,92.
Yksi pettyneistä oli Lotta Harala. Hän jäi alkueriin vaisulla ajalla ajalla 13,05. Nainen hämmästeli itsekin tapahtunutta.
– En osaa sanoa, mitä tapahtui. Minulla oli ihan loistava verkka, ja perjantaina tein erinomaisen treenin. Se oli toki vasta kevään toinen kymmenen aidan treeni. Ehkä jotain varmuutta puuttuu, kommentoi Harala Ilta-Sanomille.
Iltalehti kertoi kisan alla puolestaan keskustelleensa Kambundjin kanssa. Sveitsiläistähti ylisti SE-naista.
– Lotta Harala on tosi, tosi kiva. Olen tavannut hänet harjoitusleireillä, viimeksi Teneriffalla viime talvena, Kambundji sanoi IL:lle.
Miesten pika-aidoissa Santeri Kuusiniemi aitoi seitsemänneksi ajalla 13,61. Hän paineli alkuerissä 13,65.
– Olen vaihtanut alkusileän seitsemään askeleeseen, ja se on aiheuttanut pientä stressiä, kuinka lähtee toimimaan. Askelta joutuu venyttämään ja voimantuottoaika on erilainen, Kuusiniemi selvitti SUL:n tiedotteella.
Keihäskisan voitti Kenian Julius Yego tuloksella 83,08. Suomen Toni Keränen oli kolmas 81,96 metrin kaarella.
– Keskinkertainen kisa, kroppa on vielä syvässä kohmeessa.
– En saa heittoon osumaan kaikkia asioita kohdalleen. Kun yhden hyvän heiton saisi, niin se voisi olla kaukana, mutta se ei meinaa ihan helposti tulla. Mutta ei ihme, sillä treenikuormaa on vielä kropassa, Sitä pitää nyt ruveta sulattelemaan, selvitti Keränen SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin