Kuortane Gamesin naisten moukarikisasta muodostui varsin kovatasoinen. Voiton vei lopulta olympiavoittaja Camryn Rogers, joka heitti 76,45 metrin kaaren.

Krista Tervo onnistui myös mainiosti. Hän otti kakkossijan uransa toiseksi pisimmällä kaarella (76,08 metriä). Silja Kosonen oli kolmas itselleen vaisulla tuloksella 72,90.

– Perustekemistä. Sitä se oli. Tietää mihin pystyy. Oli siellä vielä huonoja heittoja seassa, mutta sitten, kun tuli se 76-metrinen, en enää hirveästi säästellyt sen jälkeen, Tervo sanoi SUL:n tiedotteella.

– Tuntui, että loppua kohden vähän hyytyi ja kohmettui tuonne kylmään. Muuten tosi hyvä tekemistä.

Kosonen on urakoinut viimeisen kuukauden aikana valtavasti. Hän on myös sairastellut siinä välissä. Hän myönsi rehellisesti, että paukut ovat loppu.

– Selkeästi alkaa puhti loppumaan. Tässä on aika paljon kisattu. Mutta toi hyvää uskoa, että sieltä tuli lähes 75-metrinen, mutta se ei vaan pysynyt ringissä. Tässä on nyt vielä pari kisaa, jotka pitää jaksaa ja sitten on taukoa, Kosonen sanoi SUL:n tiedotteella.

LUE MYÖS