Kamerat tallensivat: Wilma Murron ele Elina Lampelalle ei jätä mitään epäselväksi
Seiväshyppääjä Wilma Murto on kilpaillut ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden Ruotsi-ottelun. Hän ylitti hienosti 10 askeleen vauhdilla korkeuden 445 Oulun Motonet GP:ssä. Kisan voitti Elina Lampela tuloksella 460. Kakkoseksi tullut Saga Andersson teki ennätyksensä 455.
– No on aika helpottunut ja tosi iloinen. Toi meni todellakin yläkanttiin ja ylärekisteriin siitä, mitä mä odotin. Mä heitin, että semmonen ihan nappionnistumisella parhaimmillaan 450 vois olla. Toi jäi vähän semmoseksi, että muutama säätö ja muutama hyppy lisää alle, niin 450 vois olla ihan siellä. Kyllä toi oman arvion mukaan tosi yläkanttiin meni ja oli siis tosi kivaa, fiilisteli Murto Ylen haastattelussa.
– No siinä on vähän semmoista, että mä oon hypännyt niin vähän. Ja varsinkin nyt, kun tulee kisassa isompia seipäitä, mitä mä en oo käyttänyt oikeesti vuoteen. Niin se isku siitä seipäästä on aika kova. Niin on vähän hidas reagoimaan siihen iskuun, mikä on selkeästi vaan sitä toiston puutetta. Se parani koko ajan tuossa kisan edetessä.
– Se on tosi innostava juttu myös, että sieltä voi niitä teknisiä parannuksia olla aika helpolla tulossa aika nopeasti. Perusasiat on ihan hyvällä mallilla ja se on aina tärkeintä ja siihen on hyvä rakentaa sitä päälle.
– Pysytkö sun suunnitelmassa, että myös Ruotsin ottelussa ensi viikonloppuna, siis puolentoista viikon päästä, hyppäät tuolla kymmenellä askeleella? tiedusteli Ylen toimittaja Petra Manner.
– No kyllä mä näin väittäisin. Kyllä mä tuossa kesken kisaa jo sanoin, että pitäisikö kuitenkin ottaa se kakstoista. Mutta sitten mä sanoin, että terveisiä asioiden edeltä, että ehkä mä nyt en mieti sitä tänään. Mutta mä luulen, että yritetään mennä sillä maltilla, mihin tähänkin asti on nyt tultu, että pysytään suunnitelmassa.Ja sitten toki jo rakennetaan se kakstoista askelta sitten, selvitti Murto.
Murto, Andersson ja Lampela ovat kaikki vahvasti matkalla Tokion MM-kisoihin ilman haavereita. Lampela teki selvästi kesän parhaan tuloksensa.
– Tämä kisa oli helpotus, kun alkukesä on ollut niin vaikea. 473:ssa oli puhti jo pois, Lampela kertoi SUL:n tiedotteella.
Kolmikon välillä taitaa olla myös varsin mainio henki. Ylen kamerat näyttivät kisan alla, miten Murto laittoi Lampelalle tämän kisanumeroa seiväspaikalla. Lampela laittoi vuorostaan numeron SE-naiselle.
LUE MYÖS
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- SE-mies Samuli Samuelsson lopettaa uransa – nyt edessä uusi rooli
- Riitta-Liisa Lassila: merkittävä muutos!
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Aleksandr Bolshunov maailmancupiin? Valmentaja paljasti radikaalin ratkaisun
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- SE-nainen sai esikoisen valmentajansa kanssa – ”olemme ylpeitä”
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Suomalaisgolfin historiallinen hetki sai varmistuksen
- Saksan hiihtotähti antoi positiivisen dopingnäytteen – nyt hän nimeää kaksi syyllistä
- Mahtava uutinen Tuukka Taposelle
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille