Se oli siinä? Viivi Lehikoinen teki paluun ratakierrokselle – tulos oli karu
Ratakierroksen aitajuoksija Viivi Lehikoinen kilpaili lauantaina pitkästä aikaa myös päämatkallaan.
– Siitä on kulunut nyt melkein 11 kk, kun viimeksi asetuin ratakierroksen viivalle, eikä tie tähän pisteeseen oo ollut mikään kauheen suoraviivainen. Matkahan on edelleen kesken, mutta kiva olla vihdoin tässä pisteessä, että pääsee tekemään sitä omaa lajia, fiilisteli Lehikoinen kisaa ennen Instagramissa.
Lehikoinen kilpaili siis Sveitsin Genevessä. Hän jäi itselleen vaisuun aikaan 56,82. Lehikoisen Suomen ennätys kirjataan 54,40.
Lehikoinen kilpaili siis 400 metrin aidoissa ensimmäistä kertaa sitten Pariisin olympialaisten. Hän teki nyt kokeilun, joka ei tuonut toivottua tulosta. Tuo kokeilu saattaa olla ohi nopeasti.
– Tavoitteena oli päästä takaisin kilpailemaan Pariisin jälkeen ja kokeilla uutta rytmiä, jonka toteutin suunnitelman mukaan. Palattiin rytmissä vuoden 2021 systeemiin, jossa juoksin 16 askeleen rytmillä seitsemännelle aidalle ja 17 askeleen rytmillä maaliin.
– Nyt kun olen paremmassa kunnossa kuin silloin 2021, on vaikea sovittaa askelta tuohon rytmiin. Tuntui, että kaikki aidat tulivat vähän syliin. Nyt täytyy keskustella valmentajan kanssa, miten jatkossa toimitaan, Lehikoinen sanoi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!