Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu

Suomalaiset hiihtonaiset Krista Pärmäkoski, Katri Lylynperä, Jasmin Kähärä ja Johanna Matintalo laittoivat viime vuonna pystyyn oman hiihtotiimin, joka tunnetaan nimellä G-tiimi.
Tuo nelikko teki viikonloppuna uuden aluevaltauksen. He kilpailivat nimittäin suunnistuksessa Venlojen viestissä.
– Ensimmäinen Jukola G-tiimin kanssa. Kyseessä oli myös ensimmäinen suunnistuskilpailu itselle ikinä, sillä kartta ja kompassi eivät ole olleet aikuisiällä liikaa kädessä. Kahdet iltarastit käyneenä ei siis ollut itsevarmin olo lähteä metsään, mutta onnistuin paikkaamaan jalalla yllättävän hyvin sen mitä suunnistustaidoissa hävisin, selvitti Matintalo Instagramissa.
– Lähdin Venlojen viestissä numerolla 1390 ja vaihtoon tulin sijalla 451. Katri Lylynperä jatkoi varmalla otteella, kolmannella osuudella myös ensikertalainen Jasmin Kähärä teki huippuvedon ja ankkuri Krista Pärmäkoski viimeisteli viestin tyylikkäästi ja nosti meidät lopulta sijalle 243.
– Lähdettiin matkaan rennolla mielellä ja ilman tavoitteita, mutta joukkueen tulos oli yli odotusten ja yllätti meidät kaikki positiivisesti. Tärkeintä tässä viikonlopussa ei kuitenkaan ollut itse kisa vaan kaikki muu, mieletön tapahtuma kokea ensi kertaa paikan päällä tässä porukassa, kirjoitti Matintalo.
Pärmäkoskella ja Lylynperällä riittää kunnolla kokemusta suunnistuksesta. Pärmäkoski urakoi enemmänkin viestissä, sillä hän veti myös yhden osuuden Kyrös-Rastille.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle