Tekeekö Suomen keihästähti jotain aivan järjetöntä? IS:ssä tyly tuomio
Suomalaisen keihäänheiton tilanne ei näytä hyvältä alkukauden perusteella. Tulostaso ei räjähtänyt myöskään Paavo Nurmi Gamesissa.
Toni Keränen oli paras suomalainen. Hän heitti 81,96 metrin kaaren ja sijoittui kolmanneksi.
– Keskinkertainen kisa, kroppa on vielä syvässä kohmeessa. En saa heittoon osumaan kaikkia asioita kohdalleen. Kun yhden hyvän heiton saisi, niin se voisi olla kaukana, mutta se ei meinaa ihan helposti tulla. Mutta ei ihme, sillä treenikuormaa on vielä kropassa, Sitä pitää nyt ruveta sulattelemaan, kommentoi Keränen SUL:n tiedotteella.
Muilla suomalaisilla oli todella vaikeaa. Eemil Porvari sai kepin lentämään 78,34 metriä ja Topias Laine 77,33 metriä.
Porvari on kilpaillut viime aikoina ahkerasti ja tehnyt heikkoja tuloksia. Tilanne herättää ihmetystä, sillä hän on myöntänyt kärsivänsä kyynärpäävammasta. Ilta-Sanomien asiantuntijan Lauri Hollon oli vaikea käsittää miehen touhua.
– Eemil Porvari on huikea keihäslahjakkuus, mutta kyynärpäävamma rajoittaa tekemistä nyt. Miksi siis pitää kilpailla puolikuntoisena? 23-vuotias Topias Laine on heittänyt ennätyksensä neljä vuotta sitten. Nyt keppi lentelee 74–78 metriin. Ei totisesti hyvältä näytä, hämmästeli Hollo IS:ssä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet