Wilma Murto jakoi hellän yhteiskuvan – kirjoitti kauniita sanoja tästä naisesta
Seiväshyppääjä Wilma Murto yllätti maanantaina Ylen haastattelussa, kun hän kertoi uudesta valmennustiimistään.
Murto paljasti, että valmennuksessa ottaa nyt roolia entinen keihästähti Tero Pitkämäki.
– Kokonaisrytmitystä ja viikko-ohjelmaa tekee Tero Pitkämäki… Tätä ei kukaan ole tajunnut kysyä, yllätti seivästähti nauraen Ylellä.
Euroopan mestarin taustalla on nyt viiden henkilön tiimi. Siihen kuuluvat Pitkämäen lisäksi manageri Tero Heiska, psykoterapeutti Hannaleena Ronkainen, fysioterapeutti Jukka Kangas ja fysiikkavalmentaja Matti Vestman.
– Tero Pitkämäki ei anna minulle tekniikkavinkkejä seiväshyppyyn. Olen tehnyt tätä ammatikseni kymmenen vuotta, ja tunnen kroppani ja tekniikkani hyvin. Tarvitsen apua kokonaisvalmennuksen hallintaan, että joku tekee raamit, Murto selvitti Ylelle.
Hiljattain polvileikkauksessa olleella Murrolla oli myös aihetta iloon maanantaina, kun vietettiin niin sanottua olympiapäivää.
Murto jakoi esimerkiksi Instagram Storiesissa hyvän ystävänsä Olivia McTaggartin päivityksen. Siinä näkyi, kuinka kaksikko piti toisistaan kiinni ja seurasi Pariisin olympiafinaalin tapahtumia.
– Yksi suosikki hetkistäni, muistoistani ja ihmisistä olympialaisista! kirjoitti Murto.
Päivitys tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näet kuvan.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”