Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
Pilke Kössi on ollut alkukauden suomalainen keihäänheittosensaatio. Hän on parantanut ennätystään viime vuodesta lähes yhdeksän metriä. Keppi lensi toukokuussa Vantaalla peräti 58,15 metriä.
Kössi sai viikonloppuna hienon mahdollisuuden, kun hän edusti Suomea yleisurheilun EM-joukkuekilpailussa. Hän romahti kuitenkin 14:nneksi heikolla tuloksella 48,47.
– Kova kisa, mutta itse en suoriutunut hyvin. Pettynyt olen.
– Heiton loppu on huono. Käsi tippuu impulssin aikana. Ei sillä voi heittää hyvää tulosta, vaikka vauhti onkin hyvä. Oppiahan tämä on, kun ensimmäinen arvokisa. Ensi kerralla varmaan on helpompaa, Kössi kertoi SUL:n tiedotteella.
Kössi laittoi vielä myöhemmin kisojaan pakettiin Instagramissa. Hän näki myös valoisan puolen.
– Keväällä en osannut odottaa, että tänä kesänä pääsee jo ensimmäisiin kansainvälisiin kisoihin ja samalla pukemaan sinivalkoiset päälle. Vaikka kisat eivät omalta osalta onnistuneet, niin saa silti olla ylpeä. Kisakokemusta ja onnistumista lähdin hakemaan. Ensi kerralla sitten molemmat. Nälkä jäi, joten katseet jo seuraaviin kisoihin.
– Kiitos Suomen joukkueelle ja staffille. Kiitos kaikille tsemppiviesteistä ja tuesta, selvitti Kössi.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”