Lotta Harala paljasti IS:lle – tästä syystä hän ei nyt haluaa naimisiin kiekkorakkaansa kanssa
Suomalainen pikajuoksija Lotta Harala on ollut myös tällä kaudella erittäin kovassa iskussa. SE-nainen on jo varmistanut paikkansa syyskuussa järjestettäviin MM-kisoihin.
Harala on urheilun ohella rakentanut myös vahvan sosiaalisen median brändin. Hän on esimerkiksi erittäin suosittu Instagramissa.
Nyt Harala on antanut Ilta-Sanomille haastattelun yhdessä veljensä kumppanin Katja Nilssonin kanssa. Jutussa käsiteltiin kaksikon ystävyyttä.
Harala puhui kuitenkin haastattelussa myös muista asioista. Hän otti esille myös omaan uraansa liittyviä epävarmuuden tunteita.
– Joka kerta ennen kisaa pelkään, että edellinen kisa oli huippuni. Että mitä jos en kehity? Mitä jos häviän? Epäonnistuminen on osa minun duuniani, se on tosi epämiellyttävää, mutta sitä ei voi paeta, selvitti Harala IS:lle.
Harala on ollut pitkään yhdessä entisen kiekkotähden Matias Myttysen kanssa. Nainen teki selväksi, ettei hän aio hätäillä naimisiin rakkaansa kanssa.
– Nyt sellainen ei mahdu kalenteriin ja haluan, että siitä voi sitten oikeasti nauttia.
LUE MYÖS
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon