Nooralotta Neziri jätettiin kuin nalli kalliolle – ”Tämä asia ei ollut shokki”
Pika-aituri Nooralotta Neziri oli lauantaina iloinen nainen. Hän paineli 100 metrin aitojen voittoon Ruotsi-ottelussa.
Olosuhteet olivat varsin viileät. Neziri johdatti Suomen kolmoisvoittoon vaisulla ajalla 13,00. Lotta Harala oli kakkonen ja Saara Keskitalo kolmas.
– Uskallan sanoa, että meillä oli tänään vähän kollektiivisesti vaikea kisa. Siihen nähden olen tosi tyytyväinen, että me suoritettiin selkeinä kolmoisvoittajina.
– Oltiin tosi tasaisia ja oli kova keskinäinen kisa. Olosuhteet olivat vähän niin ja näin. Luulen, että Kalevan kisat painoivat varmaan eniten ainakin itselläni. Se oli niin kova lataus, kommentoi Neziri Ylen haastattelussa.
Neziri kertoi Iltalehdelle myös hieman huonomman tiedon. Hän vahvisti, että iso välinevalmistaja Puma päätti yhteistyönsä hänen kanssaan ennen tätä vuotta.
– Siellä tapahtui sisäisiä muutoksia. En osaa sanoa, miten paljon se vaikutti tähän. Olen diilitön, Neziri avasi IL:lle.
– Ehkä osasin odottaa, että sopimukset saattavat päättyä. Minulla ei ollut antaa urheilullisia näyttöjä – toki muuta näkyvyyttä on. Peruskenkädiili, joka perustuu suorituskykyyn, niin sitä ei ollut. Tämä asia ei ollut shokki, teki Neziri selväksi IL:lle.
LUE MYÖS
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut