Riitta-Liisa Lassila paljasti synkän totuuden hymyilevän kuorensa alta

Riitta-Liisa Lassila (aiemmin Roponen) on lopettanut jo uransa huippu-urheilijana. Nainen pitää kuitenkin itsensä edelleen kovassa tikissä.
Avioeron jälkeen oman alkuperäisen sukunimensä takaisin ottanut hiihtosuuruus on jakanut myös melko aktiivisesti tunnelmiaan sosiaalisessa mediassa. Perjantaina nainen jakoi fiiliksiään lenkkipolulta.
Lassila tekee usein varsin positiivisia päivityksiä. Nyt hän kertoi Instagram Storiesissa, että hänenkään elämänsä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Siihen löytyi kuitenkin lääke.
– Tänä aamuna mua väsytti, mua kiukutti, mua ärsytti, mua ahisti tosi moni asia. Musta tuntu et mä en jaksa lähtee ees lenkille. Tai mä mietin et onks siinä mitään järkeä.
– Mut sit mä… Sit mä sain vähän niinku tehtyä tossa asioita ja tota järjesteltyä ja päätin et sit mä lähden käymään juoksemassa. Ja onneks lähin. Koska treenistä tuli tosi hyvä. Ja tavallaan niin ne ajatukset ja ahistukset, niinku tavallaan kirkastu… Ne ei tunnu nyt täällä metsässä enää yhtään niin raskaalta. Vaikka ne asiat on olemassa edelleen. Eihän ne niinku mihinkään lähtenyt.
– Mut täällä niihin saa jotenkin eri perspektiiviä. Täällä luonnon keskellä jotenkin niinku mieli rauhoittuu. Ja tota on hyvä olla. Ja sit myös se fyysinen puoli. Tein tosi hyvän treenin. Vähän tunnustellen lähin matkaan. Sit juoksin viisi kertaa kymmenen minuuttia vauhtikestävyysalueella. Eli semmoista rentoa, kovaa, mukavaa juoksua, selvitti Lassila.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Frida Karlsson reagoi shokkiuutiseen – ”Tuskin kilpailee tänä talvena”
- Saga Vannisen loma sai yllättävän käänteen
- Riitta-Liisa Lassila löysi tämän ihmisen uudelleen – ”Viihdyn hänen kanssaan”
- Raju päivitys: Suvi Minkkinen täysin loppu
- Siinä on voimaa: Robert Heleniukselta ällistyttävä salisuoritus
- Toni Nieminen teki ikävän paljastuksen henkilökohtaisesta elämästään
- Ronnie O’Sullivanin ja Mika Immosen väleistä yllättävä paljastus
- Jasmi Joensuu lähti kiekkoilijarakkaansa luota – luvassa muutos
- Annimari Kortteen terveydentilasta ikävä päivitys
- Iskuakaan ei vaihdettu – kahden karjun vapaaottelutaisto päättyi alta aikayksikön
- Raju päivitys: Suvi Minkkinen täysin loppu
- Toni Nieminen teki ikävän paljastuksen henkilökohtaisesta elämästään
- Jasmi Joensuu lähti kiekkoilijarakkaansa luota – luvassa muutos
- Saga Vannisen loma sai yllättävän käänteen
- Sieltä se tuli: Suomen moukarinainen täräytti kunnon kaaren syyskuun lopussa
- Sinkkuna viihtyvä Ylen urheilun naistoimittaja avautui rakkauselämästään