Nooralotta Nezirin loukkaantuminen muuttaa Suomen MM-kisajoukkuetta. Se tarkoittaa, että pika-aitojen varaurheilija Reetta Hurske kutsuttiin yleisurheilun MM-kisoihin Tokioon.

Hurske ilmoitti lopulta itse SUL:n välityksellä, että hän ei lähde kisoihin.

– Jätän tällä kertaa kisapaikan käyttämättä. Koen tärkeäksi keskittyä palautumiseen ja tulevaan urheiluvuoteen. Tällä aikataululla lähteminen kauas aikaeron taakse kisaamaan olisi selkeä loukkaantumisriski, enkä pystyisi tekemään hyvää suoritusta, Hurske sanoi tiedotteella.

Lotta Harala ja Saara Keskitalo ovat Suomen pika-aiturit Tokiossa. Hurske oli rankingissa Keskitalon edellä, mutta hän ei päässyt alkuperäiseen joukkueeseen tämän kauden vaisujen esitystensä vuoksi.

Hurskeella on ollut vuoden aikana terveysmurheita. Hän onnistui hallikaudella nostamaan itsensä EM-finaalikuntoon.

Ajat eivät ole olleet timanttia kesällä. Hurske ylsi kuitenkin esimerkiksi Kalevan kisoissa hyvään aikaan 12,94. Se riitti kuitenkin vain neljänteen sijaan Nezirin, Haralan ja Keskitalon takana.

Hursketta ei ole nähty kisoissa elokuun alun Kalevan kisojen jälkeen. Ilta-Sanomien asiantuntija Lauri Hollo on esittänyt karua vihjailua Hurskeen tapauksesta. Hollo puhui aiheesta, ennen kuin Hurske ilmoitti jättänsä kisat väliin.

– Minulla on vähän sellainen fiilis, että Hurske oli jo heittänyt tältä kaudelta pyyhkeen kehään. Hänen viimeisin starttinsa oli elokuun ensimmäisenä päivänä. Vaikka hän lähtisi matkaan tiistaina ja olisi perillä torstaina, aikaa sunnuntaina juostaviin alkueriin on todella vähän, kun otetaan huomioon pitkä matka aikaeroineen.

– Hieman rumasti sanoen se olisi vähän kuin veren kaivamista nenästä, arvioi Hollo IS:lle.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

LUE MYÖS