Rakkautta ilmassa – Suomen ampujahiihtoässät romanttisissa tunnelmissa
Suomen maajoukkueeseen kuuluvat ampumahiihtäjät ovat leireilleet viime viikot Etelä-Euroopassa. Otto Invenius on nyt suunnannut kotimatkalle leirin päätteeksi.
Invenius osallistui viikonloppuna rulla-ampumahiihdon Italian mestaruuskisoihin. Invenius suoriutui varsin hyvin. Hän oli pikamatkan kuudes ja takaa-ajon kolmas.
Inveniuksen kumppani Emilia Irvankoski on myös ampumahiihtäjä. Toistaiseksi lähinnä kotimaan tasolla menestynyt Irvankoski oli ilmoittautunut viikonloppuna ampumajuoksun SM-kisoihin, mutta häntä ei lopulta nähty lähtöviivalla.
Irvankoski on kuitenkin laittanut elokuun pakettiin sosiaalisessa mediassa. Hän julkaisi kuvakoosteen kuukaudestaan. Otoksiin mahtui myös yhteiskuva Inveniuksen kanssa. Mies jakoi myös sen somessa.
Inveniuksen viime kausi meni valitettavasti piloille terveysmurheiden. Hän esitti sitä edellisellä kaudella varsin lupaavia otteita. Nyt kaikki näyttäisi olevan kunnossa sosiaalisen median päivitysten perusteella.
Päivitys tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näkee lisää kuvia.
LUE MYÖS
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma