Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa

Miesten keihäänheiton karsinta on yleisurheilun Tokion MM-kisojen ohjelmassa keskiviikkona. Lassi Etelätalo, Oliver Helander ja Eemil Porvari ovat Suomen edustajat kilpailussa.
Uransa Japanissa päättävä Etelätalo on jo ehtinyt käymään Tokion olympiastadionilla. Kyse on hänelle tuttu paikka.
– Kyl se Tokion stadion ainakin melkein samalta näytti kuin neljä vuotta sitten. Penkit olivat tyhjinä niin kuin silloinkin, mutta ehkä varsinaisten kisojen alkaessa myös yleisöä päästetään katsomoon, avasi Etelätalo Instagram Storiesissa.
Tokion olympialaiset muistetaan siitä, että Saksan keihäskarju Johannes Vetter lähti kisaan suurena suosikkina. Hän jäi kuitenkin yhdeksänneksi ja haukkui kisan jälkeen kentän pinnoitteen. Olympiakultaa voitti Intian Neeraj Chopra.
Etelätalo ei malttanut olla vinoilematta saksalaisille, kun hän katsoi keihäspaikkaa.
– Saksalaisten valituksia oli kuunneltu ja heittopaikka oli sentään saanut uuden pinnoitteen.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen