Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
Suomalainen raskaansarjan nyrkkeilytähti Robert Helenius on tehnyt tänä vuonna uuden aluevaltauksen. Hän osallistui nimittäin suosittuun Erikoisjoukot-ohjelmaan.
Helenius pääsi tuoreessa jaksossa laittamaan parastaan. Vuorossa oli nimittäin kamppailuhaaste, jossa hän sai käsiinsä nyrkkeilyhanskat.
Jaksossa haettiin toisesta tiimistä haastajaa Heleniukselle. Salibandyn kolminkertainen maailmanmestari Nico Salo nosti käden ylös ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi.
– Mä toivon, että mä löydän leirillä uusia rajoja, millainen mä oon ihmisenä. Jopa semmoista vähän niinku luolamiesmäistä puolta, että millainen mä oikeesti oon sisimmiltäni. Kun täytyy selviytyä ja pystynkö mä niissä tilanteissa toimimaan, ennakoi Salo ohjelman insertissä.
Jakson kouluttajalla oli selvä viesti Heleniukselle ennen väännön alkua. ”Älä irrota sen päätä hartioilta”, kuului lähetyksessä.
– Taistelkaa! Painiotteet on sallittuja. Nyrkkeilyssä häviät. Kannattaisko miettiä painiotteita? Jalkoihin kiinni, ohjeisti kouluttaja Saloa, kun taisto alkoi.
Helenius näytti nopeasti voimansa ja tarjosi muutaman pommin. Kouluttajat puhalsivat pelin poikki varsin nopeasti.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”