Saga Vannisen kilpakumppanilta rajuja syytöksiä
Seitsenottelija Nafi Thiam jätti kesken Tokion MM-kisojen ottelun viiden lajin jälkeen. Kaksinkertainen maailmanmestari ei ollut toivotussa iskussa Japanissa.
Saga Vannisen kova kilpakumppani on nyt antanut palaa sosiaalisessa mediassa. Thiam avautui ongelmistaan Belgian yleisurheiluliiton kanssa.
Ongelmat ovat lähtöisin kesältä. Thiam kieltäytyi allekirjoittamasta liiton urheilijasopimusta. Siihen sisältyi esimerkiksi henkilökohtaisiin sponsoreihin liittyviä ohjeistuksia. Thiam purki nyt pettymystään.
– Kyseinen sopimus oli liiton yritys esittää minut hankalana urheilijana. Viime vuosina olen aina saanut tukea Adepsilta (yleisurheiluliiton ranskankieliseltä osastolta). Heidän tukensa ja henkilökohtaiset sponsorini mahdollistavat sen, että voin valmistautua rauhassa ja tehokkaasti tavoitteisiini. Belgian yleisurheiluliitto ei ole työnantajani eikä osallistu valmistautumiseni ja harjoitteluni rahoittamiseen, avasi Thiam.
Asia puhutti viime viikolla myös keskiviikkona Flanderin parlamentissa, jossa urheiluministeri Annick De Ridder siteerasi liiton sähköposteja. Niiden perusteella liiton flaaminkielinen osasto oli halunnut estää Thiamin osallistumisen Tokion olympialaisiin.
– En voi korostaa liikaa, kuinka tärkeää muutos on juuri nyt. Urheilijoiden suojeleminen ja heidän oikeuksiensa turvaaminen täytyy asettaa etusijalle. Mihin urheilija voi kääntyä, jos oma liitto häntä uhkailee tai kiusaa? Kuka suojelee heitä? Ei kukaan. Siksi niin monet urheilijat pelkäävät puhua julkisesti. He halusivat ”antaa minulle opetuksen” ja ”tehdä minusta esimerkin”. Tämä osoittaa jälleen, mitä tapahtuu, kun urheilijat eivät taivu Belgian yleisurheiluliiton tahdon alle. Se paljastaa nykyisen myrkyllisen työympäristön, jossa meidän on toimittava, vuodatti Thiam.
Kyllä, Belgia jakautuu kielellisesti kahteen pääosaan: flaaminkieliseen Flanderiin pohjoisessa ja ranskankieliseen Valloniaan etelässä. Näillä alueilla on omat hallintonsa. Kielijako näkyy myös urheilujärjestöissä.
LUE MYÖS
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita