Ville Nousiainen sai lähtöpassit – IS: Tästä oli kyse
Suomen maajoukkuehiihtäjä Johanna Matintalo kertoi hiljattain Instagramissa, että hän lopetti keväällä yhteistyön valmentajansa Ville Nousiaisen kanssa.
Matintalo on nyt kommentoinut asiaa Ilta-Sanomille. Hän teki selväksi halunneensa muutosta.
– Halusin muutosta harjoitteluuni. En koe, että viime kauden jälkeen oli hirveän yllättävää, että haluan tehdä jotain toisin ennen olympialaisia. Haluaisin päästä olympialaisissa hiihtämään, Matintalo kommentoi IS:lle.
Matintalon kausi oli vaikea pohjevaivojen vuoksi. Keväällä paljastui, että myös toisesta pohkeesta löytyi jännerepeämä.
Matintalo ei halunnut suoraan sanoa syitä sille, miksi Nousiainen sai lähteä kahden vuoden yhteistyön jälkeen.
– En halua avata tarkemmin, miksi päädyin tähän ratkaisuun. Mutta sanotaan nyt näin, että halusin tehdä olympiakaudelle selkeän muutoksen harjoitteluuni, eikä vanhalla linjalla kannattanut jatkaa, avasi Matintalo IS:lle.
LUE MYÖS
- Robert Helenius avasi suunsa – teki selväksi asioita Suomesta
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä