Kerttu Niskasen valmentajamies nosti kädet pystyyn – mitään ei ollut tehtävissä
Hiihtäjä Kerttu Niskasen viime kausi ei mennyt täysin penkin alle. Aivan kaikki ei kuitenkaan onnistunut, sillä Niskanen jäi esimerkiksi ilman mitalia Trondheimin MM-kisoista.
Mikä sitten meni pieleen? Niskasen valmentajamies Juho Mikkonen puhui asiasta Viaplaylle.
– Kilpailukauden jälkeen, kun viime kausi oli ohi. Kerro, minkälainen prosessi on menneen analysointi? tiedusteli toimittaja Ville Klinga.
– Kyllähän siinä katsotaan koko harjoituskausi ja ennen kaikkea kilpailukausi. Missä on onnistuttu ja missä ei ole onnistuttu. Sitä on hyvä käydä läpi. Sitä käydään jo vähän kauden aikana läpi per viikonloppu, miten on mennyt ja miten tästä jatketaan. Mutta kyllä keväällä läpikäyminen on sillä tavalla tärkeää. Jos on tullut tiettyjä virheitä, niin hulluahan olisi niitä monta kertaa tehdä, sanaili Mikkonen.
Toimittaja tiedusteli sitten, minkälaisia virheitä kaksikko sitten teki viime kaudella.
– Kyllä siinä varmasti viime vuonna pieniä virheitä oli, tai ehkä sellaisia yllätyksiä meille. Kyllä se tammikuu oli hurjan kova se maailmancupin kalenteri siinä. Etenkin sen takia kun hiihdettiin korkeassa ilmanalassa. Kuormitus kasvoi jonkun verran siinä tammikuussa. Ehkä Kertun osalta liian kovaksi, myönsi Mikkonen.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- Ilona Monosen kilpasisko raivostui täysin – nyt hän pyörtää puheensa
- Nuori suomalainen raivasi tiensä EM-finaaliin – sunnuntaina odottaa huima haaste
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Oliver Helanderin veli ärähti somessa – ”Olen väsynyt näihin hörhöihin”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin