Olympialaisissa suomalainen jymypaukku? Hurja paljastus Johanna Matintalon kunnosta
Johanna Matintalo oli päivän juhlittu sankari Oloksella. Matintalo hiihti hienosti Tykkikisojen 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan voittoon.
Muista suomalaisista Jasmi Joensuu oli toinen, Vilma Nissinen 9:s, Kerttu Niskanen 10:s ja Krista Pärmäkoski 11:s.
Matintalo yllätti varmasti monet kovalla vauhdillaan. Hän kertoi lehdistötilaisuudessa, että parempaa on vielä luvassa.
– Uskon, että itsellä ja varmasti mulla muullakin se vauhti kiihtyy tästä kisojen myötä. Mutta onhan se tästä tilanteesta aika paljon kivempi lähteä sitä vauhtia kiihdyttämään kuin vaikka olisi minuutin kaksi hiihtänyt huonommin, myönsi Matintalo.
Haastattelija kysyi sitten Matintalolta, miltä harjoituskausi ja sen tuomat testit ovat kertoneet naiselle hänen kunnostaan.
– Kyllä olen ollut parempi kuin ikinä ennen omissa kaikissa testeissä ja omissa tällaisissa kontrolliharjoituksissa. Kyllä mulla on kovat odotukset tähän talveen ja toivon, että tosiaan tästä kisojen myötä pääsen kuntoon ja vauhtia nostamaan. Sitten ollaan toivottavasti paremmassa kunnossa kuin koskaan, kun on tärkein hetki tänä talvena, paalutti Matintalo.
LUE MYÖS
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ura päättyy: Hiihtotähti sanoi sen suoraan Suomessa
- Olympialaisissa suomalainen jymypaukku? Hurja paljastus Johanna Matintalon kunnosta
- Lotta Haralan mitta täyttyi – tästä tuli poliisiasia
- IL: Suomalaismies löi Robert Heleniusta – sitten pamahti kunnolla takaisin
- Iivo Niskanen nöyryytti Suomen hiihtoässää – tämä päätti riipaista oikein kunnolla
- Krista Pärmäkoski marssi heti kisan jälkeen Kerttu Niskasen luokse – sitten todistettiin melkoista hetkeä
- Yle: Lauri Vuorinen pöyristeli sitä, mitä kilpakumppani sanoi hänelle
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?

- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Se päättyi siihen – Silja Kosonen heitti hyvästit keihäsmiehelle
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys