Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
Hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassilan elämä on mennyt monelta osin uusiksi viimeisen vuoden aikana.
Lassilan ja hänen pitkäaikaisen aviomiehensä Toni Roposen liitto päättyi eroon. Lassila on muuttanut tänä vuonna pohjoiseen.
Moninkertainen arvokisamitalisti on myös aktivoitunut sosiaalisessa mediassa tänä vuonna. Perjantaina hän päivitteli tuntojaan ja kertoi elämästään.
– Onni. Vaikka tänään kaikki on periaatteessa ihan niinku eilenkin tai aiemmin niin koin aamulla ihan ääretöntä onnellisuuden tunnetta. Olen onnellinen Idasta, tyttärestäni. Ollaan koettu yhdessä valtavan paljon ja nyt hän on itsenäinen sympaattinen nuori nainen josta saan olla ylpeä joka päivä. Hän on se joka kuulee aina ensimmäisenä niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Ida kannustaa ja neuvoo pyydettäessä kaikissa asioissa. Samoin Tommi Roponen. Olen äärettömän onnellinen ja ylpeä sinusta!
– Olen onnellinen vanhemmistani ja veljestäni. Pienestä pitäen luonnossa liikkumalla heidän kanssaan olen saanut rakkauden luontoon ja liikuntaan. Äidiltä olen myös perinyt rakkauden neulontaan ja isältäni kalastukseen.
– Olen onnellinen ystävistäni. Olen saanut viime kuukausien aikana lähipiiriini eri ikäisiä uusia ihmisiä mikä on valtava rikkaus, jokaisella on oma tarina ja olen saanut oppia paljon elämästä ja ihmissuhteista, mutta myös itsestäni ja tavasta käsitellä omia tunteitani. Olen saaanut kokea olevani hyvä, riittävä ja pidetty. Olen saanut huolenpitoa ja välittämistä. Tunnen myös olevani rakastettu.
– Olen onnellinen rakkaudesta hiihtoon. Se on ollut katkolla viime talvesta lähtien, mutta nyt olen saanut sen takaisin! kiitos siitä kuuluu valmennettavilleni ja asiakkailleni täällä Levillä. Saan taas sitä samaa valtavaa henkistä ja fyysista hyvinvointia kun ennenkin kun laitan sukset jalkaan, selvitti Lassila.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beau, 22, teki historiaa – voitti ensimmäisenä naisena ”miesten sarjassa”
- Real Madridin supertähti kävi leikkauksessa Suomessa
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- MM-kisoihin iso sääntömuutos – varoitussääntöihin täyskäännös
- Loukkaantunut raskaansarjan jätti tekee comebackin – vastassa tyrmäyskone
- Unelmista totta – Eero Hirvosen matkaa juhlistetaan erityisellä tavalla
- ME-juoksijan aamupala hämmästyttää – näillä eväillä syntyi alle kahden tunnin maraton
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Nyt pamahti – yleisurheilun 30-kertainen arvokisamitalisti palaa radoille
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- ME-juoksijan aamupala hämmästyttää – näillä eväillä syntyi alle kahden tunnin maraton
- Unelmista totta – Eero Hirvosen matkaa juhlistetaan erityisellä tavalla