Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
Pika-aituri Lotta Harala ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa Matias Myttynen ilmoittivat marraskuun loppupuolella erostaan.
Harala ilmoitti sen jälkeen palanneensa ennen aikojaan harjoitusleiriltä Teneriffalta. Myttynen on nyt myös astunut takaisin sosiaaliseen mediaan.
Entinen jääkiekkoilija paljastaa Instagramissa jättäneensä Suomen taakseen. Hän julkaisi videon kaukomailta ja halusi samalla antaa viestin ihmisille.
– Olipa sulla mitä tahansa meneillään elämässä nyt niin jatka liikkumista tai alota liikkuminen. Mä lähdin tänäänkin liikkeelle ja se oli hyvä päätös. Ihan sama miten; leikkien, voimaillen, juosten, tanssien, uiden tai pelaten mikä ikinä omalta tuntuu, intuitiivisesti tai ohjatusta, yksin tai yhdessä, kunhan liikut ja mieluiten monipuolisesti.
– Se on elintärkeää. Me pidetään huolta meidän kodista, autoista, veneistä ja vaikka mistä mutta tärkein eli se, jonka kyydissä kuljetaan koko elämä tuntuu monilta unohtuvan. Liike on huoltoa, jota jokainen voi tehdä, koska vaan, missä vaan ja sen ei tarvi olla pakkopullaa. Alota iisisti, riittävän pienin tavoittein. Kyllä se siitä lähtee. Ei hampaat irvessä vaan pilke silmäkulmassa, avasi Myttynen ajatteluaan.
Myttynen kertoi viihtyvänsä nyt hieman pidempään ulkomailla.
– Palaan joulukuun lopulla Suomeen ja sit jatketaan töitä refleksien ja hermoston parissa. Jos tarvit apua esim. Dynaamisten järjestelmien ”herättelyyn” niin laita viestiä ja ruvetaan tammikuussa huoltamaan sun kehoa liikkeen kautta. Tavotteena, että mahdollisimman moni löytäis ilon ja vapauden liikkua. Voikaa hyvin, kirjoitti Myttynen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä