Norjan hiihdossa kuohuu: shokkivalinta olympialaisiin – ”Se on brutaalia”
Norja on nimennyt miesten hiihtomaajoukkueensa helmikuun Milano–Cortinan olympialaisiin. Kahdeksan hiihtäjän maakiintiö tarkoitti, että useita huippunimiä jäi ilman kisapaikkaa.
Olympiajoukkueen ulkopuolelle jäivät muun muassa kaksinkertainen olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari Simen Hegstad Krüger, maailmancupissa useasti palkintopallille yltänyt Iver Andersen sekä viime viikonlopun sprinttivoittaja Lars Heggen.
Eniten kohua Norjassa on herättänyt 25-vuotiaan Andreas Fjorden Reen jääminen joukkueen ulkopuolelle. Ree on tehnyt läpimurtonsa tällä kaudella ja sijoittui joulukuussa Trondheimissa 10 kilometrin vapaan kisassa toiseksi vain 0,4 sekuntia Einar Hedegartille hävinneenä.
Sekä Hedegart että samassa kilpailussa neljänneksi hiihtänyt Emil Iversen valittiin olympiajoukkueeseen.
Fjorden Ree kommentoi päätöstä VG:lle katkerana.
– Se on brutaalia. Totta kai uskoin ja toivoin mahtuvani olympiajoukkueeseen. Olen näyttänyt olevani mitalikandidaatti 10 kilometrin vapaan kilpailussa. Olen yksi harvoista, joka on pystynyt haastamaan Einaria.
Norjan joukkueen kovatasoisuus voi johtaa siihen, että kaikki valitut hiihtäjät eivät pääse olympialaisissa edes starttaamaan, sillä yhteen kilpailuun voidaan nimetä enintään neljä hiihtäjää maata kohden.
Norjan miesten hiihtojoukkue olympialaisiin:
Johannes Kläbo
Martin Nyenget
Harald Amundsen
Einar Hedegart
Erik Valnes
Mattis Stenshagen
Emil Iversen
Oskar Vike
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki