Porilainen pika-aituri Nooralotta Neziri on valittu Suomen toiseksi suosituimmaksi yksilölajien urheilijaksi Sponsor Insightin vuosittaisessa tutkimuksessa. Hän ohitti muun muassa Iivo Niskasen ja Kalle Rovanperän. Suosikkiyksilöurheilija on edelleen seiväshyppääjä Wilma Murto.

Loukkaantumisesta toipuva Neziri iloitsi tuloksesta Instagramissa.

– Tänään heräsin yllätykseen: olin saanut viestin, että Sponsor Insightin tutkimuksen mukaan olen koko Suomen toiseksi suosituin yksilölajien urheilija. Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta asialta, mutta hankalien aikojen keskellä tämä tuntui ihan käsittämättömän hyvältä.

Nezirin mukaan sijoitus merkitsee hänelle paljon henkilökohtaisesti.

– Oon tehnyt vuosien aikana kaikkeni, jotta voisin saavuttaa unelmani urheilussa. Viime kaudella tehtiin mahdottomasta mahdollista – ja samalla nähtiin taas, kuinka raadollista urheilu joskus on. Siksi se ajatus, että oon voinut antaa myös teille muille suuria tunteita, inspiraatiota ja uskoa omiin unelmiin, merkitsee mulle valtavasti.

– Tää tuntuu pieneltä valolta tällä pitkällä kuntoutusmatkalla. Ja se muistuttaa mua siitä, että tämä tarina ei ole vielä ohi. Tämä matka jatkuu. Ja se jatkuu vielä kovaa.”

Joukkuelajien suosituimmat urheilijat tutkimuksen mukaan ovat Lauri Markkanen, Mikael Granlund ja Alexander Barkov.

LUE MYÖS: