Yhdistetyn huippunimi Ilkka Herola koki Lahdessa kovan pettymyksen.

Erinomaisen kauden kilpaillut Herola oli asettanut tavoitteekseen kilpailla myös mäkihypyn maailmancupissa, mutta paikka Lahden kisaan jäi saamatta.

– Aika kovasti kalvoi, etten mahtunut mukaan, Ilkka Herola kertoi Ylelle.

Herola oli hankkinut itselleen vaadittavan kelpoisuuden mäkihypyn maailmancupiin kilpailemalla kesällä Continental- ja FIS-cupissa.

Hänen tavoitteenaan oli päästä mukaan Lahden kisaan kansallisesta ryhmästä.

– Harjoituskauden iso teema oli yhdistetyn mäkisuoritusten parantaminen, ja osa motivaatiosta tuli selkeästä tavoitteesta kilpailla kauden aikana myös mäkihypyn maailmancupissa.

Maajoukkuevalmentaja Lasse Moilanen teki kuitenkin toisen ratkaisun.

– Teimme kuitenkin sellaisen ratkaisun, että valitsimme erikoismäkihyppääjiä mukaan. ”Ilulta” puuttuivat kriteerien mukaiset näytöt, Moilanen perusteli.

Ylen jutun pääset lukemaan täältä.

LUE MYÖS: