Takareisivamma sotki suunnitelmat – Daniel Kosonen kertoo tilanteestaan
Daniel Kosonen joutuu siirtämään kilpailukauden aloitustaan loukkaantumisen vuoksi. Suomalainen korkeushyppääjä kertoi tilanteestaan avoimesti ja rauhalliseen sävyyn, vaikka taustalla onkin harmillinen löydös.
Takareisi vaivasi Kososta jo hallikaudella, ja tarkemmat tutkimukset paljastivat ongelman laajuuden.
– Vajaa kuukausi sitten kävin magneetissa ja sieltä hallikauden aikana ja sitä ennen vaivanneesta takareidestä löytyi muutama osittainen repeemä ja nyt ollaan sitä sit hoidettu siitä lähtien.
Vaikka vamma siirtää kilpailuja, Kosonen näkee tilanteessa myös positiivisen puolen. Hänen mukaansa löydös auttoi tunnistamaan kehityskohteita, joihin ei muuten olisi välttämättä puututtu.
– Isossa kuvassa erittäin tärkee löydös koska ollaan löydöksien myötä saatu selvitettyy useempia kehityskohteita perusasioissa jotka tulee tekemään musta taas napsun verran paremman hyppääjän.
Kuntoutusvaihe on käynnissä ja asenne sen suhteen on kunnossa.
– Kun kuntoutuksen ottaa mahdollisuutena vastaan on siihen paljon helpompi asennoitua ja sen mä osaan ja tiiän et kesällä mennään vielä sieltä mistä haluunkin mut kisakauden alku venyy vähintään kesäkuun puoleen väliin eli ei paha.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota