”Tunnustus yhdistää maita” – suomalaislegendan nimi Yhdysvaltojen kunniagalleriaan
Suomen kaikkien menestyksekkäin olympiaurheilija Paavo Nurmi saa tulevana viikonloppuna hienon tunnustuksen.
Yhdeksänkertaisen olympiakultamitalistin nimi nostetaan yhdysvaltalaisen Penn Relays -tapahtuman kunniaseinälle.
Relays on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista yleisurheilutapahtumista, ja sen ohjelmassa on laaja valikoima lajeja lyhyistä sprinteistä pitkän matkan juoksuihin.
Nurmi osallistui tapahtumaan vuonna 1929, ja voitti kilpailut sekä kahden että kolmen mailin matkoilla.
Relays järjestetään tulevana viikonloppuna 25.–27. huhtikuuta Philadelphiassa, Yhdysvalloissa. Tapahtumassa yli 15 000 urheilijaa eri puolilta maailmaa kilpailee toisiaan vastaan.
Suomen yleisurheiluliitto uutisoi myös Paavo Nurmi Gamesin edustuksen osallistuvan tapahtumaan.
Tapahtuman yhteydessä järjestetään Paavo Nurmen nimikkokilpailu, jonka palkintojenjakajana toimii järjestön toimitusjohtaja Jari Salonen.
– Paavo Nurmi ei ollut vain suomalainen legenda, vaan hän oli myös keskeinen hahmo amerikkalaisen yleisurheilun historiassa. Tämä tunnustus yhdistää ainutlaatuisella tavalla Suomen ja Yhdysvallat yhteisen urheiluperinnön kautta, Salonen kertoi yleisurheiluliiton verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen