19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
Puolalainen korkeushyppääjä Maja Slodzinska koki kovia osallistuttuaan Top Model -televisio-ohjelmaan.
19-vuotias Slodzinska väittää, että hän joutui ulos Puolan maajoukkueesta ohjelmaan osallistumisen jälkeen. Huippumalli haussa -formaattiin perustuvassa ohjelmassa esiintynyt urheilija eteni aina semifinaaliin asti.
Paluu yleisurheilun pariin ei kuitenkaan ollut helppo.
– Minulle sanottiin toistuvasti, että olin valinnut helpomman rahan enkä enää ikinä palaisi huippu-urheilijaksi, hän sanoo Super Expressille.
Slodzinskan mukaan häntä kohdeltiin ohjelman jälkeen eri tavalla myös urheilupiireissä.
– Minun väitettiin esittäneen loukkaantunutta, jotta voisin kilpailla Top Model -ohjelmassa. Tuntui siltä, että osa yhteisöstä sulki minut ulkopuolelle.
Puolalainen kertoo, että hänen tilanteeseensa vaikuttivat myös useat terveysmurheet. Hän kärsi muun muassa selkävammasta, painonhallinnan ongelmista ja vakavista kuukautiskivuista.
Slodzinskan mukaan paluu maajoukkueeseen edellytti tietyn tulostason saavuttamista.
Nuori korkeushyppääjä nousi viime vuonna otsikoihin Tampereella järjestetyissä alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa. Hän ylitti tuolloin 183 senttiä ja sijoittui jaetulle neljännelle sijalle. Tulos on samalla hänen ennätyksensä.
Tällä kaudella Slodzinskan paras noteeraus on Torunin MM-hallikilpailuissa hypätty 182.
Urheilun lisäksi myös muotiala kiinnostaa puolalaista. Slodzinska kertoo saaneensa ohjelman jälkeen tarjouksen pariisilaiselta mallitoimistolta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Hilla Uusimäki paljasti nyt karun totuuden – yksi asia jäi vaivaamaan
- Suomalaistähden EM-urakka alkaa huolestuttavissa merkeissä – ”Sen näkee vasta kisapäivänä”
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset