IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
Silja Kosonen on yksi naisten moukarifinaalin suurimmista voittajasuosikeista. Finaali alkaa keskiviikkona kello 21.45.
23-vuotias suomalainen esiintyi vakuuttavasti jo maanantain karsinnassa, jossa yksi heitto riitti finaalipaikkaan. Kosonen on kertonut myös itse olevansa elämänsä kunnossa finaalin alla.
Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare kiinnitti maanantaina huomiota Kososen lämmittelyheittoihin. Yhdellä niistä olisi irronnut karsinnan voitto.
– Onhan se aivan hurjaa. Lämmittelyheitto ennen maanantain karsintaa oli liki 75-metrinen. Sen hän heitti ohimennen. Karsintaheitossa tuli osuma häkkiin, mutta silti se meni 72 metriä. Se on kovaa suorittamista.
– Kososen kaikki otteet maanantain karsinnassa olivat täydellisiä. Hän on pelottavan kova muiden kannalta. 77-80 metriä menee finaalissa, Bryggare ennakoi Iltalehden haastattelussa.
Kososen lisäksi naisten moukarifinaalissa kilpailee myös Suomen ennätystä hallussaan pitävä Krista Tervo. Myös Tervo lukeutuu kilpailun suosikkeihin, vaikkakin selkäongelmat ovat häirinneet valmistautumista.
Löydät EM-kisapäivän aikataulun täältä.
Voit seurata EM-kisapäivää hetki hetkeltä täällä.
LUE MYÖS:
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita