Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Kajsa Bergqvist on avannut ruotsalaisen korkeushyppylupauksen Engla Nilssonin vaikeaa tilannetta Expressenille.
Nilsson ilmoitti helmikuussa keskeyttävänsä hallikautensa. Myöhemmin hän kertoi sairastuneensa syömishäiriöön.
Bergqvist kertoo huomanneensa jo tammikuussa, ettei kaikki ollut kunnossa. Hän tapasi Nilssonin ensimmäistä kertaa sitten Tokion MM-kisojen Ruotsin yleisurheilugaalassa.
– Hän oli hyvin laiha. Korkeushyppääjät usein keventävät painoaan kilpailukaudella ja sitten harjoituskaudella sitä nostetaan, jotta harjoittelusta saadaan enemmän irti, Bergqvist kertoi.
Huoli kasvoi nopeasti.
– Minulle kävi hyvin nopeasti selväksi, että hän oli mennyt liian pitkälle toiseen suuntaan. Se oli jo vaarallista. Olin erittäin huolissani.
Bergqvist kertoo soittaneensa ensin Nilssonin valmentajalle Per Tedenrudille ja sen jälkeen urheilijalle itselleen. Hänen mukaansa Nilsson ymmärsi jo itsekin tilanteensa vakavuuden.
Ruotsalaistähti voitti viime vuonna sisäratojen EM-pronssia Hollannissa ja nousi nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen. Bergqvist uskoo, että kasvaneella huomiolla saattoi olla vaikutusta tilanteeseen.
– Hän on nuori urheilija, joka haluaa tehdä kaiken mahdollisen kehittyäkseen. Siinä tulee helposti virheitä. Ajattelet syöväsi terveellisesti, mutta se voi toimia tavalliselle ihmiselle. Ei sellaiselle, joka harjoittelee 3–4 tuntia päivässä, Bergqvist sanoo.
Nilsson on kertonut vointinsa olevan jo selvästi parempi. Hän on saanut apua ravitsemusterapeutilta ja urheilupsykologilta sekä tukea läheisiltään ja maajoukkueelta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Joonas Rinne paljasti ruotsalaisten juonen – mutta Suomi vei silti voiton
- IL: Nooralotta Neziri avasi rajun muutoksen – ura piti päättää jo tänä vuonna
- Nora Lindahl räväytti hurjan Suomen ennätyksen – aika nousi maailman kärkeen
- Lotta Haralan ura päättyi rajusti – nyt hän avautuu tunteistaan sunnuntailta
- Huuhkajat-tähden uralla yllätyskäänteitä: katsomoon ja seura vaihtoon!
- Näkökulma: Alisa Vainio kuulutettiin jo Vuoden urheilijaksi, mutta unohtuiko yksi nimi?
- Ruotsin tähti joutui erikoiseen tilanteeseen – suomalainen tyttöystävä vastapuolella
- Ylen juontaja ei sulattanut suomalaisjuoksijan kohtaloa: ”Nämä ei ole mitkään Hippo-kisat”
- Otto Virtanen pääsi takaportista US Openiin – edessä hurja haaste
- Hiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, pisteet
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus