Suomen tennislupaus Otto Virtasen taival Ranskan avointen karsinnoissa päättyi heti ensimmäiseen otteluun, kun tanskalainen August Holmgren nappasi voiton suoraan kahdessa erässä.

ATP-rankingissa sijalla 167 oleva Holmgren voitti ottelun lukemin 7–6(8), 6–2 ja eteni jatkoon Pariisin massakentillä.

Ottelun avauserä tarjosi vielä suomalaisittain paljon toivoa. Virtanen piti syöttönsä vahvasti ja onnistui lopulta ensimmäisenä murtamaan vastustajansa syötön erän lopussa. Suomalaistähti pääsi tilanteessa 6–5 syöttämään koko erän voitosta.

Holmgren ei kuitenkaan taipunut. Tanskalainen pelasti yhden eräpallon ja venytti ratkaisun tie-breakiin, jossa nähtiin pitkä ja dramaattinen taistelu. Virtasella oli vielä toinen mahdollisuus ratkaista avauserä tilanteessa 8–7 kahden läpisyötön jälkeen, mutta Holmgren käänsi lopulta katkaisupelin nimiinsä pistein 10–8.

Avauserän katkera tappio näkyi toisessa erässä. Holmgren sai pelin hallintaansa, eikä Virtanen enää pystynyt vastaamaan tanskalaisen rytmiin. Ottelu päättyi suomalaisen rystylyöntiin verkkoon 84 minuutin pelin jälkeen.

24-vuotias Virtanen lähti karsintoihin 16:nneksi sijoitettuna pelaajana, mutta jäi nyt toistamiseen ilman paikkaa Ranskan avointen pääsarjassa. Vuonna 2024 suomalainen onnistui ensimmäistä kertaa urallaan raivaamaan tiensä Pariisin pääturnaukseen.

LUE MYÖS: