Ssuomalainen pika-aituri Roosa Toivonen joutuu jättämään viikonlopun Kalevan kisat väliin. Hyvässä vireessä koko kauden ollut Toivonen yritti viimeiseen asti päästä mukaan Jyväskylän SM-kisoihin, mutta jalkapöydän vamma esti kilpailemisen.

Toivonen kertoi pettymyksestään suoraan seuraajilleen.

– En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä.

– Yritin viimeiseen asti päästä huomenna Kalevan kisojen lähtöviivalle, mutta valitettavasti jalkapöytä ei vielä kestänyt kovaa aitajuoksua. Harmittaa tosi paljon, että kauden pääkilpailu jää väliin.

Vaikka SM-kisat jäävät väliin, Toivonen ei ole luopunut tämän kesän kilpailutavoitteistaan.

– Nyt tärkeintä on saada jalka täysin terveeksi, sillä halu päästä vielä kilpailemaan tänä kesänä on kova.

Toivonen on ollut yksi tämän kauden suomalaisista onnistujista pika-aidoissa. Hän juoksi kesällä uuden ennätyksensä 13,63, mikä merkitsi peräti 0,15 sekunnin parannusta aiempaan parhaaseensa.

Hänen poisjääntinsä kaventaa entisestään naisten pika-aitojen kärkirintamaa Kalevan kisoissa. Aiemmin myös Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske ovat jääneet sivuun kilpailusta.

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: