Saksan keihäänheiton tunnetuimpiin nimiin kuuluva Johannes Vetter joutuu todennäköisesti jättämään väliin kesän tärkeimmät kilpailut. Saksalainen kertoi Instagramissa, ettei hänen kehonsa ole kilpailukunnossa, vaikka halua olisi edelleen kilpailla.

Samalla Vetter vihjasi, että sekä elokuun yleisurheilun EM-kisat Birminghamissa että Saksan mestaruuskilpailut jäävät hänen osaltaan väliin.

– Tätä lausetta ei ole helppo kirjoittaa.

Vetter kuvaili tilannettaan poikkeuksellisen avoimesti ja kertoi joutuneensa hyväksymään sen, ettei keho enää vastaa siihen, mitä mieli haluaisi tehdä.

– Huippu-urheilussa tulee hetkiä, jolloin pääsi ja sydämesi ovat valmiina kisaamaan, mutta kehosi on eri mieltä. Minulla on nyt sellainen tilanne.

33-vuotias saksalainen yritti tehdä täyden paluun kansainväliselle huipulle tämän kauden aikana. Viime vuosina kilpailuja on kertynyt vain vähän, eikä paluu ole sujunut toivotulla tavalla.

Kuluvan kauden paras tulos on jäänyt vaatimattomaan 78,76 metriin, ja kilpailustartteja on kertynyt vain kolme.

Lopulta kokenut keihästähti tuli siihen johtopäätökseen, ettei kilpailuihin osallistuminen olisi järkevää.

– Ei ole mitään järkeä huijata itseään. Tämä sattuu, mutta tiedän, että tämä on oikea päätös.

Vetter muistetaan edelleen yhtenä kaikkien aikojen kovimmista keihäänheittäjistä. Hänen ennätyksensä 97,76 on historian toiseksi pisin noteeraus

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: