Alisa Vainion ilmoitus sai aikaan hurjan reaktion – SUL kertoo mitä tapahtui
Alisa Vainion päätös juosta Ruotsi-ottelussa näkyi nopeasti myös katsomon puolella. Suomen urheiluliiton toimitusjohtajan Harri Aallon mukaan tieto EM-kultamitalistin osallistumisesta aiheutti selvän piikin Olympiastadionin lipunmyyntiin.
Vainio juoksee lauantaina naisten 10 000 metriä Helsingissä. Maratonin Euroopan mestarin osallistumisesta tiedotettiin keskiviikkona, ja uutinen sai yleisön kiinnostumaan Ruotsi-ottelusta uudella tavalla.
– Totta kai piikki tuli. Se oli samanlainen kuin silloin, kun ilmoitimme, että EM-mitalisteille pidetään juhla Stadikalla. Kyllähän se näkyi, ja olemme tosi tyytyväisiä tietysti siitä, että Alisa pystyy juoksemaan Stadikalla, Aalto kertoo.
Ruotsi-otteluun liittyy muutenkin poikkeuksellisen vahva suomalainen mitalikattaus. SUL ilmoitti pian Birminghamin EM-kisojen jälkeen, että Olympiastadionilla järjestetään mitalijuhla Vainiolle, moukarinheiton Euroopan mestarille Silja Kososelelle sekä seiväshypyn EM-hopeamitalistille Wilma Heltelälle.
Aallon mukaan Ruotsi-ottelun tämänhetkinen lipunmyynti on suurin piirtein samalla tasolla kuin vuonna 2024, jolloin yleisurheilun perinteinen maaottelu järjestettiin edellisen kerran Helsingissä.
LUE MYÖS:
- Juoksutähti joutui pahoittelemaan käytöstään – taustalla tunteikas paluu
- Ylen tiedot: Gettomasa debytoi mahdollisesti koripallon Suomen Cupissa
- Ice Cage teki hurjan tuloksen – miljoonabisnes pyörii nyt kovilla kierroksilla
- Ensin Gettomasa, nyt Sabina Särkkä – Korisliigan nousija marssii ryminälle esille
- Kalle Palander pudotti ison uutisen – yllättyi itsekin: ”Ei s**tana”
- Kaikkien aikojen paras – Suomen miesten lentopallomaajoukkue kirjoitti historiaa
- Suomalainen yleisurheilun superlupaus teki peliliikkeen – seura vaihtuu
- Tämä kuva kertoo karua kieltään – Aleksandr Ovetshkin jälleen Putinin leirissä
- US Openin finaalissa nähtiin hurja näytös – voittaja kuittasi hurjan rahasumman
- Lotta Kemppisen huippukausi sai ikävän lopun – edessä pitkä kuntoutus
- Krista Pärmäkoski paljasti elämänmuutoksen – ”Ei olisi tullut kuuloonkaan”
- Hiihtolegendan kuolema musersi olympiavoittajan: ”Oli minulle kuin toinen isä”
- Alisa Vainio murskasi vastustajansa – laukoi sen jälkeen herkullisen kommentin
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Nooralotta Neziri yllättää – teki kumppaninsa kanssa ison päätöksen