Emma Tainio julkaisi pysäyttävän pohdinnan – ”Jokaisessa meissä on erilaisia puolia”
Emma Tainio lähtee viikonloppuna uransa toiseen Ruotsi-otteluun, mutta Helsingin Olympiastadionilla koettava klassikkotapahtuma ei ole pikajuoksijalle vain yksi kilpailu muiden joukossa.
Tainio juoksee sunnuntaina 200 metriä ja haluaa ottaa stadionista kaiken irti jo ennen omaa starttiaan. Samalla hän kertoo Instagramissa pohtineensa viime aikoina sitä, millaisen kuvan media ja sosiaalinen media ihmisistä rakentavat.
Tainion mukaan ihmiset tietävät, ettei sosiaalinen media välttämättä vastaa todellisuutta. Silti mielikuvat toisista syntyvät helposti julkisuudessa nähtyjen asioiden perusteella.
– Musta tuntuu, että viime aikoina oon pohtinut paljon sitä, miten media vaikuttaa ihmisten ajatuksiin toisista. Ihmiset tiedostaa, että some tai media ei anna todellista kuvaa elämästä, mutta silti muodostaa ennakkoluuloja ihmisistä sen perusteella.
Tainio havainnollisti ajatustaan omalla esimerkillään. Hän julkaisi kuvan, jossa räväkkyys ja äänekkyys saavat rinnalleen huomattavasti arkisemman puolen.
– Anyway, tässä mä räväkkä ja äänekäs ihminen lempipuuhissani – kissan kanssa pihalla istuttamassa peikonlehden pistokkaita. Jokaisessa meissä on erilaisia puolia ja sävyjä, jotka näyttäytyvät eri ihmisille eri tavoin. Ajattele toisista hyvää, kirjoitti Tainio.
Kilparadoilla Tainion katse on kuitenkin jo tiukasti viikonlopussa. Hänelle kyseessä on vasta uran toinen Ruotsi-ottelu, mutta ensimmäinen kerta Helsingin Olympiastadionilla.
Tainio juoksee 200 metrin kilpailunsa sunnuntaina. Hän aikoo olla paikalla myös lauantaina imemässä itseensä tapahtuman tunnelmaa.
– Viikonloppuna kauden viimeinen startti ja 101-vuotinen Ruotsi-ottelu! Tää on mun toinen Ruotsi-ottelu uralla, mutta ensimmäinen laatuaan Helsingin Olympiastadionilla! Juoksen 200m, joka ajoittuu sunnuntaille. Oon kuitenkin lauantainakin menossa mukana ja haluun kaiken sen fiiliksen, mitä tosta stadionista saan irti.
Kauden päätös saa Tainion silmissä vielä ylimääräistä painoa, sillä viikonlopun aikana nähdään myös useita uransa viimeisiä kilpailuja.
Aitajuoksijat Lotta Harala ja Elmo Lakka päättävät uransa, ja kolmiloikkaaja Topias Koukkala esiintyy niin ikään viimeistä kertaa kilpailussa.
Tainio kannustaa yleisöä paikalle todistamaan hetkiä, joilla on suomalaisessa yleisurheilussa tavallista suurempi merkitys.
– Tulkaa kattoo, kun meikäläinen juoksee kauden vikan vedon, uransa päättävät aitakuninkaalliset Lotta Harala ja Elmo Lakka juoksee vikat juoksunsa ja hiekkakasan kreivi Topias Koukkula taiteilee vikaa kertaa loikassa! Nää on elämänkokoisia hetkiä, tunnelmoi Tainio.
LUE MYÖS:
- Janni Hussi paljastaa ralliuransa karun kääntöpuolen: ”En pärjää”
- Hiihto katoamassa Yleltä – suomalaisille luvassa raju muutos
- Lotta Harala päätti näyttää seuraajilleen kaiken – yksi varoitus mukana
- Hurja haaste odottaa Alisa Vainiota – Berliinissä juostaan kovaa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuun kotiprojekti etenee – yksi tärkeä vaihe valmis
- Marit Björgen kieltäytyi kuninkaan hautajaisista – paljasti syyn medialle
- Harri Heliövaara ja Henry Patten – huima nousu ennennäkemättömään voittoon
- Valtteri Bottas jäämässä sivuun MM-kisoista?
- Saga Anderssonilta rehellinen tilinpäätös – EM-kisat olivat poikkeus
- Kalle Rovanperä kertoi isoja uutisia: ”Olemme superiloisia”
- Saga Anderssonilta rehellinen tilinpäätös – EM-kisat olivat poikkeus
- Kalle Rovanperä kertoi isoja uutisia: ”Olemme superiloisia”
- Krista Tervo paljasti uutta tietoa: ”En ole aiemmin julkisesti puhunut”
- Suomalainen hiihtovalmentaja loikkasi toiseen maajoukkueeseen
- THF: Entistä huippuvahtia tuodaan eläkkeeltä Jokerien tolppien väliin
- Kimi Räikkönen sai tylyn kohtelun – F1-sivusto ihmettelee Ferrarin toimintaa
- Tätä ei osattu odottaa: Patrik Laineelle avautui yllättävä ovi
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Silja Kososen nilkasta löytyi erikoinen vaiva – nyt edessä leikkaus