Enni Virjonen on saanut hetken hengähtää uransa tähän asti suurimman saavutuksen jälkeen. 19-vuotias suomalainen nappasi viimeviikolla Eugenessa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa seitsenottelussa – ja palasi nyt Instagramissa kilpailun tunnelmiin.

Virjonen julkaisi seuraajilleen pitkän kiitosviestin, jossa hän summasi kaksipäiväisen urakkansa lisäksi myös matkaa, joka maailmanmestaruuteen johti.

– ALLE 20-VUOTIAIDEN MAAILMANMESTARI. Erittäin erityisiä päiviä Eugenessa. Tämä kilpailu muistutti minua siitä, kuinka tärkeää on hyväksyä niin ylä- kuin alamäet, luottaa prosessiin ja itseensä sekä nauttia matkasta niin paljon kuin mahdollista. Tämä seitsenottelu ei ollut täydellinen eikä helppo, mutta olen todella onnellinen ja ylpeä siitä, kuinka pitkälle olemme jo päässeet. Olen valtavan kiitollinen siitä, että olen saanut kokea kaiken tämän.

MM-kullan lisäksi Virjonen takoi Eugenessa myös kaksi henkilökohtaista merkkipaalua. Hän työnsi kuulantyönnössä ennätyksensä lukemiin 14,35 metriä ja keräsi seitsenottelussa yhteensä 6 214 pistettä, mikä oli hänen uusi ennätyksensä.

– Kilpailun kohokohtia olivat kuulantyönnön ennätys 14,35 metriä sekä seitsenottelun uusi ennätykseni 6 214 pistettä. Kiitos Petra Virjoselle ja kaikille valmentajilleni kovasta työstä. Kiitos upeille fysioterapeuteilleni siitä, että olette pitäneet minut kilpailukunnossa. Suuri kiitos perheelleni ja ystävilleni pyyteettömästä tuesta.

Virjosen päivityksestä käy hyvin ilmi, ettei mestaruus ollut yhden ihmisen projekti. Nuori ottelija halusi nostaa esiin valmennuksen, fysioterapeutit, läheiset sekä suomalaisen urheilujärjestelmän tuen.

– Kiitos Suomen Urheiluliitolle, Turun Urheiluliitolle, Läpimurtosäätiölle, Next Generation Team Finlandille ja Turun Seudun Urheiluakatemialle siitä, että olette tehneet tämän mahdolliseksi. Kiitos jokaiselle tiimini jäsenelle väsymättömästä työstä. Suuri kiitos myös kaikille kannustajille.

Virjosen MM-voitto oli samalla vahva osoitus siitä, millaisessa nousussa suomalaisen seitsenottelun uusi lupaus on. Hän oli jo ennen Eugenea yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista, mutta pystyi kääntämään odotukset vakuuttavaksi mestaruudeksi.

Erityisen kiinnostavaa Virjosen menestyksessä on myös se, että suomalainen joutui ottelun aikana käsittelemään paineita ja tiukkaa kilpailua. Lopulta ero toiseksi sijoittuneeseen Viron Mia Mireia Uusorgiin venyi peräti 253 pisteeseen.

Virjonen sai maailmanmestaruudestaan onnitteluita myös suomalaiselta lajin konkarilta. Seitsenottelun alle 20-vuotiaiden MM-kultaa kahdesti voittanut Saga Vanninen huomioi tuoreen mestarin Instagram-päivityksen ja kommentoi sitä lyhytsanaisesti.

– Super Enni, kirjoitti Vanninen.

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: