Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
Eveliina Salonen päätti frisbeegolfin MM-kilpailun tavalla, joka jätti tuskin mitään jossiteltavaa. Detroitissa pelattu finaalikierros oli suomalaiselta suorastaan murskaava, kun Salonen takoi tuloksen –14.
Koko kilpailun yhteistulokseksi kirjattiin –43, ja samalla Salonen teki kilpailussa rataennätyksen. Maailmanmestaruus ratkesi lopulta valtavalla erolla.
Toiseksi sijoittunut Missy Gannon jäi peräti 17 heiton päähän suomalaisesta.
Salosen viimeinen kierros oli erityisesti sen keskivaiheilla omaa luokkaansa. Hän onnistui tekemään peräti kymmenellä väylällä peräkkäin birdien, eli yhden alle väylän ihannetuloksen. Tahti repäisi eroa entisestään ja vei suomalaisen vääjäämättä kohti mestaruutta.
Voiton myötä Salonen kuittasi myös muhkean palkintopotin. Maailmanmestaruudesta hän tienasi 20 000 dollaria, eli reilut 17 000 euroa.
Kyseessä ei ollut Saloselle ensimmäinen suuri mestaruus. Major-kilpailun voitto oli hänelle jo uran kuudes.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Martina Aitolehti julkaisi videon nyrkkeilytreeneistä – näin hän valmistautuu
- Ilveksen valmentajalta tyly haastattelu Ässät ottelun jälkeen
- Suomalaistähdeltä kova väite Conor McGregorista – ”Hakkaisin Conorin”
- Yleisurheilun SM-viestit 5.9.2026 – aikataulu, ohjelma, osallistujat ja televisiointi
- Lotta Kemppiseltä ikävä paljastus – ei selvinnyt säikähdyksellä
- Armand Duplantis koki valtavan pettymyksen
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Yleisurheilun SM-viestit 5.9.2026 – aikataulu, ohjelma, osallistujat ja televisiointi
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Lotta Kemppiseltä ikävä paljastus – ei selvinnyt säikähdyksellä
- Armand Duplantis koki valtavan pettymyksen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus