MTV: Krista Tervon EM-kisat olivat vaakalaudalla – silti tähtäin on kirkkaimmassa mitalissa
Krista Tervo lähtee Birminghamin EM-kisoihin tilanteessa, jota hän tuskin olisi vielä keväällä osannut odottaa. Suomalainen moukaritähti rikkoi toukokuussa Suomen ennätyksen, mutta kesän edetessä mukaan astuivat selkävaivat.
MTV Urheilulle puhunut Tervo ei avaa vamman tarkkaa luonnetta, mutta kertoo pystyneensä tekemään ennen arvokisoja muutamia heittoharjoituksia. Se on tuonut tärkeää tuntumaa kilpailua ajatellen.
– Selän tilanne ei ole optimi, mutta tämä on tämänhetkinen tilanne. En avaa vamman luonnetta sen enempää, mutta olen pari heittotreeniä pystynyt tekemään. Se on ollut tärkeää, että on saanut vähän tuntumaa, vaikka ei se tuntuma sieltä oikeasti mihinkään häviäkään, Tervo sanoo MTV Urheilulle.
Tervon kausi oli pitkään suorastaan huima. Toukokuussa hän paiskasi moukarin lukemiin 77,35, mikä kirjattiin uudeksi Suomen ennätykseksi.
Kesän aikana tilanne kuitenkin muuttui. Selkävaivat pakottivat Tervon jättämään väliin Kalevan kisat, eikä EM-kisoihin valmistautuminen ole edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Tervon kohdalla vaakalaudalla oli lopulta jopa koko Birminghamin-matka. Hän kertoo, että kisojen väliin jättäminen oli aidosti yksi vaihtoehdoista.
– Siinä oli hetkiä, kun piti miettiä, pystyykö lähtemään. Koska pitäähän sitä pystyä heittämään. Ei se mikään itsestään selvä asia ollut. Tehtiin valmennuksen ja lääkärin avustuksella nämä päätökset, Tervo sanoo.
Lopulta päätös oli lähteä Britanniaan. Lähtökohdat ovat kuitenkin erilaiset kuin vielä kauden alussa oli tarkoitus.
Tervo ei silti ole valmis tinkimään tavoitteestaan. Selkävaivoista ja vajaaksi jääneestä valmistautumisesta huolimatta suomalaisen tähtäin on edelleen korkeimmalla mahdollisella tasolla.
– Tilanteen mukaan on pitänyt vain elää. Ei tavoitteeni ole muuttuneet mitenkään, vaikka tilanne ja lähtökohdat ovat vähän eri kuin meinasin aluksi. Minä tavoittelen EM-kultaa edelleenkin. Ensin pitää selvittää karsinta. Se on aina oma paikkansa.
Tervon tilanne tekee Birminghamin moukarikisasta suomalaisittain erityisen kiinnostavan. Hän lähtee kilpailuun tuoreena Suomen ennätyksen haltijana, mutta samaan aikaan suuri kysymysmerkki leijuu suorituskyvyn yllä.
Vastassa on myös toinen suomalainen mitalikandidaatti, Silja Kosonen. Kosonen on Euroopan tilastossa Tervon jälkeen kolmantena, ja hän on ilmoittanut lähtevänsä hakemaan Birminghamista nimenomaan EM-kultaa.
Tervo ja Kosonen aloittavat oman urakkansa maanantai-iltana moukarin karsinnassa. Tervon kilpailuvuoro on A-ryhmässä kello 21.10.
!! Suomiurheilu raportoi EM-kisoja suorana. Liveseurantaan pääset painamalla TÄSTÄ !!
LUE MYÖS:
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita