Nyt varmistui Alisa Vainion kohtalo Ruotsi-ottelussa
Tuore maratonin Euroopan mestari Alisa Vainio nähdään lauantaina Helsingin olympiastadionilla Ruotsi-ottelussa. Suomen Urheiluliitto vahvisti keskiviikkona, että Vainio juoksee naisten 10 000 metrillä.
Vainion osallistuminen oli vielä tiistaina avoinna, kun Suomen joukkue julkaistiin. Nyt ratkaisu on tehty, ja matka on tuttu: Vainio on vienyt Ruotsi-ottelun kymppitonnin nimiinsä kahtena edellisenä vuonna.
Tällä kertaa kilpailu käydään kuitenkin stadionradalla. Viime vuonna 10 000 metriä juostiin Ruotsissa maantiellä.
EM-maratonista palautuminen on valmentaja Jarmo Viskarin mukaan edennyt suunnitellusti.
– EM-kisoista palautuminen on sujunut hyvin. Jaloissa oli aluksi lihasarkuutta, joka meni nopeasti ohi. Alisa pääsi perustreenin pariin jo viime viikolla. Hän on saanut tehtyä hyvää, kevyttä harjoittelua, Viskari kertoo SUL:n tiedotteessa.
Vainion tuorein arvokisareissu päättyi siis Euroopan mestaruuteen maratonilla. Sen jälkeen katse on käännetty nopeasti kohti seuraavaa kilpailua, vaikka harjoittelussa onkin edetty maltilla.
Yksi käytännön testi on jo tehty.
– Piikkarikokeilu onnistui ihan hyvin, Viskari jatkaa.
LUE MYÖS:
- Salaisuus paljastuu pian? Patrik Laineen vaimolta mystinen vihjaus tulevasta
- Kaisa Mäkäräinen valmistautuu kisoihin – avoin paljastus nykytilanteesta
- Pikaluistelun supertähti Jutta Leerdam pudotti shokkiuutisen
- Juoksutähti joutui pahoittelemaan käytöstään – taustalla tunteikas paluu
- Ylen tiedot: Gettomasa debytoi mahdollisesti koripallon Suomen Cupissa
- Ice Cage teki hurjan tuloksen – miljoonabisnes pyörii nyt kovilla kierroksilla
- Ensin Gettomasa, nyt Sabina Särkkä – Korisliigan nousija marssii ryminälle esille
- Kalle Palander pudotti ison uutisen – yllättyi itsekin: ”Ei s**tana”
- Kaikkien aikojen paras – Suomen miesten lentopallomaajoukkue kirjoitti historiaa
- Suomalainen yleisurheilun superlupaus teki peliliikkeen – seura vaihtuu
- Krista Pärmäkoski paljasti elämänmuutoksen – ”Ei olisi tullut kuuloonkaan”
- Hiihtolegendan kuolema musersi olympiavoittajan: ”Oli minulle kuin toinen isä”
- Alisa Vainio murskasi vastustajansa – laukoi sen jälkeen herkullisen kommentin
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Nooralotta Neziri yllättää – teki kumppaninsa kanssa ison päätöksen
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!