Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
Wilma Heltelä lähtee Birminghamin EM-kisojen seiväskarsintaan tilanteessa, josta suomalainen tuskin olisi muutama vuosi sitten osannut haaveilla.
Vuoden 2022 Euroopan mestari on jälleen yksi kilpailun suurimmista mitalisuosikeista. Heltelän tämän kauden paras tulos 481 on koko seiväskarsinnan osallistujajoukon kovin noteeraus. MTV Urheilulle Birminghamissa puhuneen Heltelän takana tilastossa ovat muun muassa Sveitsin Angelica Moser ja Slovenian Tina Sutej, jotka ovat ylittäneet 480.
Heltelän jälkeen seuraavana on Ranskan Marie-Julie Bonnin tuloksella 476.
Vielä muutama vuosi sitten ennakkosuosikin asema olisi voinut tuoda mukanaan aivan erilaisia tunteita. Heltelän ura kääntyi vuoden 2022 EM-kullan ja vuoden 2023 MM-pronssin jälkeen vaikeaan suuntaan. Loukkaantumiset seurasivat toisiaan, ja loppuvuodesta 2024 hän jäi sairauslomalle mielenterveydellisten syiden vuoksi.
Nyt tilanne on toinen.
Heltelä on palannut jälleen lähelle parasta tasoaan, mutta suurin muutos ei välttämättä näy tuloslistalla. Se näkyy tavassa, jolla hän suhtautuu odotuksiin.
Hän ei halua piiloutua mitalisuosikin asemalta tai keventää ennakko-odotuksia. Päinvastoin.
– Se on ollut tämän kesän tavoite, että näihin kisoihin tullessa kuuluisi ennakkosuosikkeihin ja mitalisuosikkeihin ja itselle olisi selkeää asettaa mitalitavoite. Siihen pisteeseen on päästy, ja siitä olen tosi iloinen. Nautin siitä tosi paljon, että pääsen lähtemään kisoihin sillä ajatuksella, että omalla onnistumisella voi vaikka voittaa koko kisan, Heltelä kertoi MTV Urheilulle Birminghamissa.
Suosikin rooli ei ole Heltelälle täysin uusi tuttavuus. Hän on jo aiemmin urallaan kilpaillut tilanteissa, joissa menestystä on odotettu.
Vaikeat vuodet ovat kuitenkin muuttaneet näkökulmaa. Heltelä kertoo pohtineensa viime viikkoina paljon sitä, mitä paine ja odotukset hänelle nykyään merkitsevät.
Aiemmin ennakkosuosikin asema saattoi näyttäytyä ennen kaikkea riskinä epäonnistua. Nyt se on muuttunut mahdollisuudeksi.
– Viimeiset pari vuotta urheilua on tuonut aika paljon perspektiiviä siihen, ja olen myös tosi kiitollinen siitä paineesta, jota saan osakseni siinä kohtaa, kun odotuksia on enemmän. Toisaalta on löytynyt myös perspektiivi siihen, että nautin jo ihan pelkästään siitä asemasta ja mahdollisuudesta ja niistä omistakin odotuksista, että lähden mitalia hakemaan.
Mitalin tavoittelu ei näyttäydy hänelle enää samalla tavalla uhkana kuin aiemmin. Päinvastoin se tarjoaa mahdollisuuden mitata itseään Euroopan parhaita vastaan.
– Siihen kuuluu paljon vähemmän epäonnistumisen pelkoa tai painetta, ja se on enemmän iloa, intoa ja uteliaisuutta, että pääsee haastamaan itseään.
Heltelän Birminghamin-urakka alkaa tiistaina seiväshypyn karsinnassa. Finaali on ohjelmassa torstaina.
LUE MYÖS:
- Patrik Laine käväisi Suomessa – auttoi jälleen keräämään jättipotin hyväntekeväisyyteen
- Tähtiloistoa Helsingin Olympiastadionilla – huippunimet osallistuvat Cooper-testiin
- Suomalaisaiturin ura päättyi: ”Se oli siinä!”
- Jättipaukku: NHL-lähetykset pirstaloituvat – Suomessa luvassa myös ilmaisia otteluita
- Mitä ihmettä? SM-liiga jää heti tauolle – Jussi Markkanen kertoi syyn Ylelle
- Alisa Vainion nimi ilmestyi listalle – osallistuu sittenkin SM-kisoihin
- Immu Fight Night 2026: Ohjelma, Ottelut, TV, Live Stream
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Frida Karlssonilta hurja paljastus golfkentältä: ”Olisin voinut tappaa hänet”
- Yle: Kerttu Niskanen voi palata maailmancupiin jo parin vuoden päästä – ”Olisi mahdollisuus”
- Kaisa Mäkäräinen juhli Ylen kanssa – samaan aikaan yksi asia on auki
- Suomalainen moukarinheittäjä teki päätöksen jatkostaan – yksi asia on vielä auki
- Hiihtotähdiltä härskiä huumoria – Perttu Hyvärinen ei säästellyt sanojaan
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- IL: Alisa Vainio ilmestyi TTK:n kulisseihin – tässä syy
- Alisa Vainio kieltäytyi Linnan juhlista – kalenterissa on tärkeämpi meno
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Urheilucast: Nöyryytys oli liikaa – Jokerit valmistelee rajua ratkaisua
- Elina Lampela julkaisi ison sopimusuutisen