Ylen juontaja ei sulattanut suomalaisjuoksijan kohtaloa: ”Nämä ei ole mitkään Hippo-kisat”
Ylellä hämmästeltiin sunnuntain tv-lähetyksessä Ruotsi-ottelun yhteydessä tehtyjä rajuja hylkäyksiä.
Lähetyksessä Ylen juontaja Petra Manner kertoi, että pistetilanne oli elänyt yön aikana, kun Ruotsin naisten pikaviestijoukue hylättiin vaihtorikoksen vuoksi ja maa menetti kaksi pistettä.
Samalla kuitenkin myös Suomen Santtu Heikkinen oli hylätty 800 metrillä. Heikkinen oli juossut lauantain päätteeksi neljänneksi, mutta hänet poistettiin tuloslistalta jälkikäteen.
Manner tiedusteli hylkäyksen syitä asiantuntija Jesse Jokiselta.
– Tässä on ilmeisesti nyt tulkittu, että tällä pienellä kontaktilla Santtu olisi häirinnyt niin paljon, että hylkäyksen perusteet täyttäisi, mutta aika kevyeltä tämä minun silmään näyttää, Jokinen sanoi.
Manner ei voinut sulattaa tuomiota.
– No nimenomaan, kun nämä ei ole mitkään Hippo-kisat, vaan tämä on maaottelu, johon kaivataankin tunnetta. Onko tämä pikkuisen liian hepponen hylkäys? Manner jyrähti.
Jokinen oli juontajan kanssa samoilla linjoilla. Lopulta videotuomarina toimiva Niklas Lieke avasi kuitenkin, että Heikkisen hylkääminen meni sääntökirjojen mukaan oikein.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ylen juontaja ei sulattanut suomalaisjuoksijan kohtaloa: ”Nämä ei ole mitkään Hippo-kisat”
- Otto Virtanen pääsi takaportista US Openiin – edessä hurja haaste
- Hiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, pisteet
- Suomelle MM-kultaa ylivoimaisella tavalla – ”Yhtäkkiä muita ei enää näkynytkään”
- Eveliina Salosen painajainen muistui mieleen – jyräsi silti maailmanmestariksi
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus
- Suomi voitti miesten Ruotsi-ottelun – uskomaton loppuratkaisu räjäytti Olympiastadionin
- Elmo Lakka voitti uransa viimeisen kisan – sitten kentällä nähtiin upea yllätys