Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
Reetta Hurske on kommentoinut sosiaalisessa mediassa suomalaisten yleisurheilijoiden harjoitusolosuhteita sisätiloissa.
Aihe nousi esille, kun Kaleva-lehti julkaisi Instagramissa videossa, jossa kerrottiin, että oululaiset yleisurheilijat joutuvat Ouluhallista ulos loppuvuoden ajaksi erilaisten tapahtumien vuoksi.
Kaupungilla ei ole tarjota yleisurheilijoille kunnollista harjoitustilaa, eikä uuden harjoitushallin rakentamiseen ole lähivuosina rahaa.
Hurskeen mukaan Tampereella tilanne on hieman erilainen, vaikka osa kritisoikin olosuhteita.
– Yleisurheilijat joutuvat koko loppuvuodeksi ulos Ouluhallista. Samaan aikaan yleisurheilijat Tampereella: ”Hitto meillä on vaan puolet hallista auki” ”Koko halli on taas muutaman viikon kokonaan kii”. Ja nämäkin muutamat viikot sillon, kun suurin osa yleisurheilijoista lomailee. Tänä vuonna esim. syyskuussa.
– Näen asiat Tampereella melko positiivisina: Meillä on käytännössä ympäri vuoden, joka päivä, mahdollisuus harjotella sisätiloissa, jossa voi heittää, hypätä (sekä eteen- että ylöspäin) ja juosta (okei ”vaan” 60m, mutta silti). Lisäks siellä voi tehdä myös voimaa.
– Fakta toki on, että isompi halli on paljon kiinni, esim messujen takia. Ja se, että 60 m suora ei palvele jokaista yleisurheilulajia parhaalla mahdollisella tavalla. Puolustuspuheenvuoro Tampereen yu-olosuhteista päättyy, kirjoitti Hurske.
Voit katsoa videon alta tai täältä.
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Vuokatin Suomen Cup 2026: Tulokset ja uutiset
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- NHL:n sisäpiiritoimittaja pohtii – olisiko tässä Patrik Laineen seuraava osoite?
- Silja Kosonen hämmästyi saamastaan yllätysbonuksesta – ”Minulla on kyllä huippuja yhteistyökumppaneita”